lauantai 22. elokuuta 2015

Lauantai 22.8.2015

Mooi! 


Elokuu on mennyt todella nopeasti ja ensi viikko jo elokuun viimeinen kokonainen viikko. Pian onkin jo syksy. Tykkään syksystä, koska puut ovat kauniin värisiä.
Olimme perheen kanssa tänään eläinlääkärissä, edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. (: 
Kävimme samalla parissa kaupassa ja nyt jos joku alkaa epäilemään niin ei me emme ikinä jättäisi koiraa kuumaan autoon, vaan aina joku jää sen kanssa jolloin voi olla ikkunat ihan auki ja tarvittaessa pääsee kävelemään ulos! (: 
Kodinterraan, kun oltiin menossa äidin kanssa huomasimme ovella ison kyltin, jossa luki että lemmikkieläimet on tervetulleita kauppaan, joten haimme koiran ja iskän autosta ja menimme koko porukalla kauppaan. 
Dödö osasi jopa käyttäytyä kaupassa, vaikkei ole tuollaiseen paljoa tottunut. ♥ :D 


RTV-kaupasta löysimme tälläisiä ihania kontaktimuoveja. Noita oli montaa erilaista, mutta minun ja äidin silmään nämä näyttivät parhaalta. Eivät ole siis mitän kouluvihkoja, vaan ihan vapaa-ajan. Kaksi noista vihkoista on varattu lomamatkoille, voi sitten kirjoittaa muistiinpanoja tarpeen tullen jos joskus menee. 


Kaverini Antin ehdotuksesta kirjoitan vähän meidän koirasta tähän. Kysyä saa toki, jos jokin asia jää vaivaamaan mieltä/en muista kertoa. 
Meillä on siis yksi koira, Dödö. Dödö on rodultaan jackrussellinterrieri ja on 11-vuotta vanha. Virtaa täynnä oleva koira, ei uskoisi 11-vuotiaaksi. :D 
Monet kaverini ovat luulleet Dödöä urokseksi, mutta Dödö on narttu. Dödöllä on ollut yhden kerran pentuja. 5 pentua, joista 1 lopetettiin heti, vääntyneen jalan takia. Emme ottaneet yhtään pentua, mutta näin jälkeenpäin olen aina miettinyt, kuinka ihanaa olisi, jos yksi olisi jäänyt. No mutta ei voi mitään! (: 
Dödöllä on maailman ihanin luonne! Ei ole koskaan purrut ketään, jos vahingossa leikin yhteydessä näykkäsee, niin tulee heti nuolemaan silleen "anteeksi" 


Hyvää syksyn jatkoa kaikille! ♥ 

maanantai 17. elokuuta 2015

Kesä 2015

Moikka!

Ajattelin kirjoittaa, nyt pienen koosteen kesästä. Vaikka tää kesä ei nyt ollu mikää kovin lämmin, ni pakko kyl myöntää, et tää oli kyl varmaa paras kesä! Lopussa on vähän kuulumisia.

Tähän kesään mahtui paljon matkustelua, sekä lentokoneella, että laivalla.

Koska olen jo tehnyt näistä postaukset, mainitsen vain parilla sanalla tässä. (:
Kesän alussa teimme risteilyn Tukholmaan Viking Linen Mariellalla. Ennen Tallinnan keikkojen alkua. Nautimme kesäisen lämpistä ilmasta, kävelimme Globenille asti. Emme menneet kyytiin tällä kertaa, mutta ensi kerralla kun menemme Ruotsiin olisi tarkoitus mennä.

Teimme myös risteilyn Viking Gracella Premium hytissä.


Kesään mahtui mm. Kolme Mariellan 6 tunnin risteilyä Tallinnaan ja yksi Gabriellan samanlainen. Tarkoitus oli mennä molempiin kaksi kertaa, mutta asiat vähän muuttuivat ja meni lopullisesti maku koko Gabriella laivaan. :/  No mut ei siit sen enenpää..
Kaikki 6 tunnin päiväristeilyt oli tosi kivoja ja toivat sopivan tauon loman keskelle.

Kävimme myös Tallink Shuttlella päiväristeilyllä, jossa meno ja paluu oli Starilla. Aika pian tämän matkan jälkeen kävimme hotellimatkalla Tallinnassa. Tallink Express hotellissa, laivoina oli menomatkalla Superstar ja paluumatkalla Star.


Tänä kesänä meillä olikin neljät rippijuhlat. Kaksi oli samana päivänä, joten meni kokonainen päivä niihin. Mutta oli kyllä kivat rippijuhlat kaikilla, kivointa oli nähdä pikkuserkkuja pitkästä aikaa. (:


Kävimme myös todella hyvän ystäväni kanssa Oulussa yhdellä "kaverilla." Oli todella kiva matka, teimme kyseisen matkan lentokoneella, koska rakastamme lentämistä, eikä houkuttanut istua 9 h bussissa/junassa.
Samalla toteutui yksi pitkäaikainen haaveeni. Lentää kesällä ja nähdä maisemia yläilmoista. Seuraavan kerran lennänkin uudella A350 XWB koneella. Kyseessä on siis Finnairin testilento, siitä tulee sitten jossain vaiheessa postausta. (:


Viimeinen opiskeluvuosi on lähtenyt vihdoinkin käyntiin ja keväällä edessä häämöttää valmistuminen ja tutkintotodistus! 
Koulun alku on sujunut hyvin meidän luokka yhdistettiin toisen luokan kanssa. Meidät on kumminkin valinnaisaineiden perusteella jaettu vielä eri luokkiin, joten olemme kaverin kanssa meidän luokan ainoat valinnaisaine tunneilla. Taisimme olla ainoat, jotka emme ottaneet a la cartea. :D



Miten teidän koulut/opiskelut on lähteneet käyntiin? 
Onko edessä valmistuminen vai vielä muutama vuosi koulua?
Oletteko lukiossa vai amiksessa? 
Millainen teidän kesä oli?

torstai 6. elokuuta 2015

Tiistai 4.8.2015 kuvapostaus

Moikka! 

Ajattelin tällä kertaa tehdä ihan vain kuvapostauksen tiistailta. :) 

D-ABKD

OH-LTS

LN-DYT

LN-DYD

OH-BLN

OH-LVI

OH-LXM

TC-JRU

OH-LTR

TF-FIU 
Hekla Aurora

TF-FIU

TF-FIU

OH-LTP

OH-LTO

OH-LTO

OH-LTO

OH-LQC

JA838J

OH-LTN

OH-LZH

OH-LVD

OH-LXH

OH-LZL

OH-LZL

LN-DYV

OH-LZC

OH-LTU

LN-DYS

OH-BLJ

OH-LQE

OH-LQE

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

TF-FIU

LN-DYW

OH-LZK

OH-LVD

OH-LZI

OH-LZI

OH-LZL

OH-LZL

OH-LZG

OH-LQG

OH-LQG

OH-LQC

OH-LQC

OH-LQB

OH-LQB

OH-LTR

OH-LTU

JA838J

OH-LTS

OH-LZA

OH-LTO

OH-LTO

OH-LTO

OH-LTO