tiistai 31. toukokuuta 2016

Islanti, päivä 1

Mooi!

Olimme 26-29.5.2016 Reykjavíkissä, Islannissa.
Lennon piti lähteä 15.35, mutta pääsimme lähtemään vasta 17.04. Islannissa olleen lennonjohdon mielenosoituksen takia. Meidän koneemme ei ollut siis päässyt laskeutumaan ajoissa Islantiin, joten tuli myöskin meille myöhässä. Helsingissäkin piti käynnistyslupaa jonkun aikaa odotella, koska lähtö viivästyi ruuhka-aikaan.

Mutta nyt itse postaukseen! Postauksen lopussa on vähän meidän hotellista, joten kannattaa lukea loppuun asti!


Lähtöselvityksen tehtyämme ja matkalaukuista eroon päästyämme, menimme vielä äidin ja isän kanssa kahvilaan istuskelemaan. Olimme siis matkalla Joonaksen kanssa kahdestaan. 
Syömisen jälkeen suuntasimme kohti turvatarkastusta ja lähtöporttia, joka oli vaihteeksi portti 18. 


Tietenkin piti koneen saapuminen kuvata, taustalla tummia pilviä, tiedä oliko sitten ukkosta ilmassa?
Tämä oli minun ensimmäinen lento, muulla kun Finnairilla. Eli myös ensimmäinen kerta Boeing 757-200 koneessa. Voin sanoa, että tykkäsin koneesta. Vaikka ei se kyllä OH-LZL ohita. :D

TF-ISY



Lähdön tunnelmaa, istuin 29F paikalla.



Äidin ja isän piti kuvata meidän koneen nousu, mutta lähtökiitotie vaihtui ovelasti ja seurasimme muiden koneiden perässä uudelle kiitotielle, joten kuvat jäi ottamatta.

  • Tässä meidän koneen nousu Helsingistä ! 



Kohti Islantia! ♥





Koneessa olivat juomat ilmaisia, niin pitihän sitä nyt yksi 7up ottaa. 

Jos käytte Islannissa, niin suosittelen maistamaan tuota suklaata! Parempaa, kun Fazerin. :D 

Siinä alettiinkin sitten lähestyö Ruotsin ja Norjan vuoristoa ja ne maisemat! Jotain niin kaunista.♥ Muuten oli melkein koko matkan pilviä, mutta juuri tässä kohdassa näki alas. Ihanaa, rakastan katsella maisemia koneesta.





Norjanmeren yllä.


Koneessa oli myös jokaisen edessä omat "televisiot" josta pystyi katsomaan elokuvia, lapsille oli puuhaa myös. Itse katselin koko lennon maisemia ja kartasta missä kohdassa mennään. Karttoja oli 3 erilaista, jotka pyörivät lentotietojen lisäksi näytöllä.


Melkein perillä.

Sitten alkoikin jo laskeutuminen, josta otin myös videon. Laskeutuminen sujui hyvin, ei sattunut korviin tälläkään kertaa.
  • Laskeutumisen pääsee katsomaan, tästä.

Turvallisesti perillä.

Meillä oli bussikuljetus kentälle, poistuimme koneesta viimesien joukossa. Joten saimme otettua hyviä kuvia koneesta.





Hekla Aurora! ♥ Tätä toivoimme koneeksi, mutta emme saaneet. Ehkä joskus sitten.



Matkalaukkujen noutamisen jälkeen menimme bussille, joka veikin suoraan hotellin eteen. Kiva asia matkalaukun kanssa vesisateessa. Ei kumminkaan ihan kaatamalla satanut.
Hotelli:

Hotellimme oli Atlantic Aparments & Rooms. Bookingin sivuille kyseistä hotellia pääset katsomaan tästä.
Yllätyin hotelli huoneen koosta, niin pieni. Luulin paljon isommaksi, mutta hyvinhän tuossa pystyi 2 yötä olemaan.


Huoneen +
  • Jääkaappi, wc ja suihku
  • Pehmeä sänky
  • Hyvä sijainti
  • Rauhallinen alue
  • Ilmainen wifi. 
Huoneen
  • Patteri oli kolmoselle käännettäessä kylmä ja neloselle käännettäessä tuli kuuma.
  • Ikkunat olivat yksinkertaiset, eikä niitä myöskään saanut kunnolla kiinni, eli oli vähän kylmä.
  • Huone voisi olla vähän isompi. Esim jos katsotte yllä olevaa kuvaa ja ruokapöytää on toisella tuolilla mahdoton istua ellei siirrä keskelle huonetta sitä tai syö sängyltä, niinkun me teimme.



Ensimmäisenä iltana suihkussa käydessä yllätti veden hirveä pierun/mädän kananmunan haju! :D  Mutta netistä tutkailtuamme saimme selville että Islannissa kuuma vesi haisee rikiltä. Ensimmäisellä kerralla tuli vähän kaottua suihkussa, mutta toinen ilta oli jo huomattavasti helpompi ja kolmantena päivänä en enään edes haistanut. Eli hajuun tottuu äkkiä, jos jopa minä herkkänenäinen totuin ! :D 

Näkymää hotellin edestä. Kuvaa hotellist en valitettavasti ole ottanut. 

Islannin matkasta on vielä tulossa 3 postausta, kysymyksiä/matka vinkkejä Islantiin voi laittaa alle. Sillä joskus vielä uudestaan Islantiin nähtävää jäi vielä paljon. 

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kesäsuunnitelmat 2016

Mooi! 

Nyt vaihteeksi muutakin, kun lentokoneiden kuvaus postauksia. Tuli pitkästä aikaa vähän ulkona kuvailtua keväisiä kuvia. 
Kevät on niin kaunista aikaa, kun kaikki alkavat kukkia ja puihin alkaa kasvaa lehdet. Pian on jo taas kesä ja loma. Kohta koulutkin loppuu ja alkaa lomat.


Mitään erikoisia kesäsuunnitelmiakaan ei ole. Ainakin yksi Ruotsinristeily kesällä tiedossa ja se onkin erikoisristeily, josta tulee ainakin Laivafanittajat blogiin postausta. Yritän tännekkin jotain pientä siitä kirjoittaa.
Ollaan myös äidin kanssa kesällä menossa pariksi päiväksi Rovaniemelle, joten siitä on myös tulossa postausta tänne. 



Vielä ennen juhannusta ehtii tehdä Mariellan Helsinki-Tallinna-Helsinki 6h miniristeilyn, josta saattaa tulla tänne jonkinlainen postaus. Katsoo miten kuvia tulee otettua sillä matkalla.
Yritän myös juhannuksesta saada tehtyä jonkulaisen postauksen tänne. 



Yritän myös kesän aikana nähdä kavereita, joita ei ole tullut pitkään aikaan nähtyä. Kummityttöä ja hänen äitiään pitäisi myös käydä moikkaamassa. Onhan pikkuisella kohta jo synttäritkin. ♥


  • Kokeilin vaihtaa kuvissa näkyvää nimeä ja fonttia vähän. Mitä mieltä olette onko tuo parempi, kun edellinen?
  • Mikä teistä on parasta keväässä?
  • Onko teillä kesäsuunnitelmia?
  • Mikä oli näistä neljästä kuvasta teidän lempikuvanne?
  • Haluaisitteko lisää kuvailupostauksia? Muistakin kuin lentokoneista ja laivoista.

Pistäkää kommenteihin teidän kesäsuunnitelmia! Ylempänä oleviin kysymyksiin olisi myös kiva saada vastauksia.

torstai 19. toukokuuta 2016

Lauantai 7.5.2016

Moi! 

Nyt heti perään toinen spottaus postaus/päivä. Tämän jälkeen lupaan, että seuraava postaus on jotain ihan muuta, kun spottausta. 
Ensi viikon alussa tulee seuraava postaus ja sen jälkeen onkin sitten tulossa muutama matka-aiheinen postaus. Kohdetta en vielä kerro, että se pysyköön yllätyksenä. Osa kavereista jo tästä kesäkuun matkasta tietääkin. :)

Tällä kertaa perheen lisäksi spottaamassa oli Joonas, Jenna, Irmeli, Kari ja muutama kaverimme vielä lisäksi. 
Kuvasimme ensin laskuja n. 16.00 asti, jonka jälkeen siirryimme nopean syömisen jälkeen kuvaamaan Katriinantielle nousuja. 

EI-FHL

D-AIRB

D-AIRB ja EI-FJI

EI-FJI

D-AIRB 

D-AIZK

PH-BXF

OH-LXD

OH-LVL

OH-LVG

OH-LWC


TF-ISD


OH-LTS

OH-LXK

OH-LTN

EI-FHU

OH-LQE



JA839J


OH-LTO

OH-JTZ

OH-LZG

OH-LVB

OH-LTP


EI-FHY

OH-LZA

RA-89058

OH-LQC

SE-RFY

OH-LVD

OH-LTR


OH-LZI


OH-LZD

OH-LZL ♥





OH-LWB


OH-LKN

OH-LZH


OH-LVI

Tässä kohtaa olikin tulleet kaikki koneet, jotka eniten halusimme kuvata. Päätimme vaihtaa paikkaa kavereiden perässä kiitotien alkupäähän. Itse en tästä paikasta kamalasti tykännyt. Mutta sainkin idean jos joskus jatkaisi vähän pitemmälle voisi saada vähän erilaisia ja kivoja kuvia kanssa. :)

D-ABCP

Lanzarotella viimeksi ollut näin lähellä lentokentän tolppia. 

Autolle päin mennessä kuvattiin vielä toinenkin Airberlin.

D-ABCN

Tämän jälkeen siirryimme pikaisesti syömään, josta jatkoimme suoraan Katriinantielle kuvaamaan nousuja.


OH-JTZ

OH-LTR



OH-LQE



OH-LQD



JA839J

OH-LTT



OH-LTS 


OH-LWE


SE-RFY


Tämän jälkeen olikin kaikki koneet kuvattu, jotka halusimmekin kuvata. Joten  päätimme lähteä pikaisesti käymään lentokentällä. Kävimme katsomassa samalla Suomen pisimmät liukuportaat. Kaverini sai idean, että lähdetään käymään Helsingissä pikaisesti junalla. Joten tähän loppuun vielä siitä matkalta kuvia.






Kiitos kaikille mukana olleille ihanasta päivästä! Joskus otettava ehdottomasti uudelleen. ♥