maanantai 28. elokuuta 2017

Kävelyä ja uimista

Meillä ei ollut päivälle etukäteen mitään suunniteltua ohjelmaa, joten päätimme heti aamusta mennä Tuuliselle rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. 
Rannalla tuli oltua suht kauan, sillä lähdimme vasta 13 aikoihin huoneelle.



Olimme etukäteen sen verran suunnitelleet päivää, että tapaamme Rodos fb-ryhmästä Allanin, meidän hotellin allasbaarissa. Hetken juteltuamme lähdimme kaverin kanssa kävelemään kohti Ixiaa, emme kumminkaan viitsineet ihan sinne asti mennä, sillä olimme jälleen kerran kuumimpaan aikaan päivästä liikkeellä.

Blue Panorama.

Ixiaa näkyy hieman.




Jos vielä joskus pääsen Rodoksen kaupunkiin uudestaan, voisi kävellä Ixiaan ihan oikeasti, kunhan ajoittaa vähän paremmin ajan.
Hotellille päästyä ja hetken huilaamisen jälkeen oli pakko päästä hotellin altaaseen uimaan.
Myös päälakeni paloi aikaisemmin päivällä, sillä en tajunnut pitää aamulla rannalla ollessa hattua päässä, no myöhemmin päivällä sekin tuli korjattua kun kävin ostamassa itselleni hatun.


Uimisen jälkeen meillä olikin sen verran kova nälkä, että oli pakko mennä syömään. Olin edellisenä päivänä Rodos ryhmässä kysellyt hyviä ruokapaikkoja Rodoksella ja meille suositeltiin todella montaa ravintolaa, joista ruokapaikaksi valikoitui Agalma.



Otin ruoaksi porsaanfileen pippurikastikkeella ja oli kyllä tosi hyvää, voin siis itsekkin suositella kyseistä ravintolaa jos Rodokselle joku lukijoistani on matkalla.


Syömisen jälkeen päätimme lähteä vanhaan kaupunkiin tuliaisia ostamaan, ilma oli jo vähän viilentynyt, jolloin oli mukava kävellä.





Kuinkakohan monesti lomamme aikana olimme kaverin kanssa suunnittelemassa kissojen ja koirien adoptoimista Suomeen. :D
Onneksi näillä kissoilla sentään oli ruokaa.




Hotellille tultua menimme istumaan parvekkeelle, aurinko oli jo ehtinyt laskea, mutta kaunis maisema silti.



tiistai 22. elokuuta 2017

Uimista ja Rodoksen vanhakaupunki

Hotellissamme hintaan kuului aamupala, joten heräsimme 8 aikoihin aamupalalle, jonka jälkeen oli vihdoin viimein päästävä uimaan! Menimme hotellin altaalle uimaan. Hotellin altaan lähellä ei kumminkaan ollut vapaana olevia aurinkotuoleja, joten päätimme lähteä hotellia vastapäätä olevalle Tuuliselle rannalle uimaan, jossa ei oikeastaan edes kauheasti tuullut.


Uimisen jälkeen lähdimme kävellen kohti vanhaa kaupunkia, jossa oli upeat maisemat.






Vanhan kaupungin kiertelyn jälkeen jäimme kuvaamaan upeita rantamaisemia, jos bikinit olisi ollut mukana olisi tässä kohtaan ollut mukavan virkistävää käydä pulahtamassa.
Olimme nimittäin kuumimpaan aikaan liikkeellä ja sen huomasi kyllä.


Aloimme pikkuhiljaa suunnata takaisin hotellille, jossa lepäilimme hetken ennen kun lähdimme taas hotellin altaaseen uimaan. Saimme jopa tällä kertaa hotellin allasbaarista napattua tavalliset tuolit joissa pystyi edes vähän aurinkoa ottamaan.


Tämä oli meidän ensimmäinen reissu ulkomaille kahdestaan, sekä ensimmäinen kerta Rodoksella.
Meillä alkoi olla jo suht kova nälkä, joten menimme ensimmäiseen hotellin lähellä olevaan ravintolaan syömään, vaikka yleensä kannattaisi vähän katsoa onko siellä tyytyväisiä asiakkaita, no onneksi ruoka oli kumminkin hyvää. Kävimme reissun aikana todella aikaiseen syömässä, kun yleensä etelänmatkoilla olemme menneet vasta illalla syömään.

Porsaanpihvi.

Ruokailun jälkeen jatkoimme kävellen matkaa Ixiaan päin ja samalla ihailimme maisemia. Ilma oli vielä tosi lämmin, joten emme viitsineet pitkälle mennä.





Tuulista rantaa.

Monesti kävellessä puhuimme miten kauniita ja vaikuttavia maisemia on.



Illasta päätimme vielä lähteä Ellinrannalle uimaan ja tuuliselle rannalle kuvia ottamaan. Näin ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen olin jo rakastunut Rodokseen ja mietinkin pääsisikö ensi kesänä vaikkapa perheen kesken lähtemään.

maanantai 14. elokuuta 2017

Lentomatka ja saapuminen Rodokselle

Tällä matkalla olin hyvän ystäväni kanssa kahdestaan, samalla tämä oli ensimmäinen lomamatka ystävän kanssa. 
Matkakohteen päätöksessä meillä oli hieman valinnan vaikeutta, joten varasimme matkan Skiathokselle. Hetken päästä tajusimme ettei huoneessa ole tallelokeroa, joten kysyimme Aurinkomatkoilta voiko hotellia vaihtaa ja se onnistui. 
Onnistuimme myös kerran vielä vaihtamaan ilmaiseksi ja päätimme vaihtaa kokonaan saarta ja lähteä Rodokselle, jonka koimme meille sopivammaksi saareksi.

Olimme Rodoksella 13-20.7.2017. 
Menimme kentälle vanhempieni kyydillä, teimme lähtöselvityksen ja veimme ruumaan menevät laukut Bag Drop tiskille, jonka jälkeen tuttuun tapaan turvatarkastukseen.


Lentomme lähti portilta 26, eli samalta josta lähdimme Joonaksen kanssa Kööpenhaminaan.


Koneena meillä oli Finnairin A321-231 Sharklet OH-LZH.  Olin aikaisemmin lentänyt kyseisellä koneella Tukholmaan, joten oli mukava päästä vähän pidemmälle.

OH-LZH

Koneeseen pääsimme suht nopeasti ja eikun odottamaan lähtöä!


Ystäväni oli lentänyt viimeksi pienenä, joten häntä vähän jännitti. Mutta loppuen lopulta kaikki meni hyvin eikä ystävä kumminkaan pelännyt lentämistä.


Jos Helsingistä lähtiessä oli synkkä ilma, niin onneksi pilvien yläpuolella paistaa miltei aina aurinko.


Lento sujui nopeasti, vaikka ruoan saamisessa hieman kesti, sillä lentomme aikana oli useaan otteeseen 20-30 minuutin turbulensseja, jolloin tarjoilu jouduttiin keskeyttämään. Ruoan saimme n. tuntia ennen laskeutumista, hyvin ehti kumminkin syödä ja eihän se Finnairin vika ollut, joten me ainakin ystävän kanssa ymmärsimme tilanteen, vaikka nälkä oli.

Lohipastaa, suosittelen! 

Jos katsoo tarkkaa näkee siiven alapuolella toisen koneen. 

Pian syömisen jälkeen alkoikin jo laskeutuminen ja maisemat oli sanoinkuvailemattoman kauniita. Ja laskeutuminen auringonlaskun aikaan.





Koneesta poistuessa tuli heti ihanan lämmin ilma vastaan. Menimme hakemaan matkalaukut, jonka jälkeen etsimme Aurinkomatkojen oppaat, jotta pääsemme oikeaan bussiin. Olimme siis varanneet etukäteen bussikuljetuksen hotellille.
Hotellille ja huoneeseen päästyämme vain asetuimme huoneeseen. Kävimme myös vähän kävelemässä rannalla ja ostamassa huoneeseen vettä.

Näkymä huoneemme parvekkeelta.


Hotellimme rannalta päin.

Hotelli, Blue Sky

Olimme Aurinkomatkojen pakettimatkalla, joten luonnollisesti otimme myös hotellin heiltä. Hotelliksi valikoitui rannalla sijaitseva Blue Sky City Beach hotelli, jota voin suositella ainakin sijaintinsa puolesta. Jos on matkassa nirsoja, kuten minä niin en hotellin hintaan kuuluvaa aamupalaa suosittele.




Huoneen +
  • Ilmastointi
  • Hyvä sijainti
  • Tilava ja siisti huone
  • Siisti hotelli
  • Tallelokero

Huoneen -
  • Suihkun lattia oli todella liukas.
  • Läheisistä baareista kantautui illalla melua.
  • Aamupala ei ollut kovin monipuolinen. (johtuu varmaan nirsoudestani, aamupala oli englantilainen)
  • Altaalla tuolit koko päivän varattuja, vaikkei ketään istuisi sielä. (tämä nyt on yleistä joka rantakohteessa)