maanantai 27. tammikuuta 2020

Hotellilla ja Chania

Tiistai 8.10.2019

Heräsin ensimmäisen kerran kamalaan kolinaan käytävästä, joten käytin sen hyödyksi ja kuvasin auringonnousua, jonka jälkeen menin vielä takaisin nukkumaan. Lopulta heräsimme 9 aikaan ja käytiin vielä keskiviikolle ja torstaille ostamassa aamupala tarvikkeita.


Kaupasta tultua mentiin suoraan uimaan, ehdittiin uida vajaa tunti ennen kun alkoi ukkostaa. Käytiin vielä nopeasti meren rannalla kuvaamassa ukkospilviä, pian alkoikin sataa ja siirryimme hotellihuoneen parvekkeelle katselemaan ukkosta. Ukkosen jälkeen käytiin pelaamassa minigolfia, mikä ei ollut ehkä paras idea, sillä osa radoista oli ihan vetisiä.
Minigolfin jälkeen kävimme vielä uimassa, kävimme myös meren rannalla katsomassa aaltoja.
Syötiin hotellin ravintolassa, jonka jälkeen käytiin vielä pienellä iltakävelyllä.


Ukkoskuuro.

Torstai 9.10.2019

Herättiin 9 aikaan ja syötiin aamupala. Ulkona oli pilvistä ja tuulista. Tämä oli viimeinen kokonainen lomapäivä, joten päätimme lähteä vielä bussilla käymään uudestaan Jumbossa.


Jumbosta tulon jälkeen kuvailimme ja kävimme vielä uimassa. Uimisen jälkeen vähän kuvailua ja syömään. Syömisen jälkeen kävimme vielä pikaisesti kaupassa tuliaisia ostamassa.



Kaupasta tulon jälkeen mentiin hotellin baariin hetkeksi. Sanoimme samalla Mikelle ja Andreakselle heipat, jonka jälkeen huoneeseen pakkaamaan tavarat ja suihkun kautta nukkumaan.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Vuokra-autolla ajelua.

Maanantai 7.10.2019

Herättiin hieman ennen 8 syötiin aamupala ja lähdettiin ajamaan kohti Spilin vuoristokylää.



Spilissä kävimme Maravel shopissa, joka on saippua ja maustekauppa.

Spilin vuoristokylää.


Spilistä ajoimme Chaniaan, jossa satoikin vettä. Kuvailimme Chaniassa hetken ja söimme välipalaa.








Chaniasta lähdimme Plataniakseen ostamaan loppuja tuliaisia. Plataniaksesta ajoimme hotellille ja luovutimme auton.
Veimme tavarat huoneeseen ja menimme syömään hotellin ravintolaan.
Syömisen jälkeen pakkasimme ostoksia pois tieltä laukkuihin. Pitkä ja kiva päivä takana, joten käytiin suht ajoissa nukkumaan.