tiistai 25. kesäkuuta 2019

Päivä Siam Parkissa

Tiistai 12.2.2019

Heräsimme 8 aikoihin, mentiin aamupalalle ja hieman ennen 10 lähdimme pysäkille odottamaan bussia Siam Parkkiin. Playa de las Americasista, Los Cristianoksesta ja Costa Adejesta menee ilmainen bussi Siam Parkkiin.


Siam Park on Euroopan suurin vesipuisto. Puisto sijaitsee Playa de las Américasin reunalla Costa Adejessa.



Olimme Siam Parkissa hieman puoli 11 jälkeen. Ensimmäisenä oltiin aalto altaassa, johon tuli 20 vaille 20 minuutin ajan aaltoja, oli ihan super hauskaa.
Laskettiin myös muutamia vesiliukumäkiä ja kelluttiin "joessa."



17 aikoihin lähdettiin puistosta pois, bussien opastus oli hieman epäselvästi ja menimme ensin Costa Adejeen menevään bussiin, jossa sitten jäimme ensimmäisellä mahdollisella pysäkillä pois ja jatkoimme paikallisbussilla takaisin Playa de las Américasiin.
Kävimme viemässä tavarat hotellille, josta melkein suoraan lähdettiin kuvaamaan auringonlaskua.





Auringonlaskun kuvaamisen jälkeen matkamuistokauppojen kautta syömään. Kokeilin vaihtelun vuoksi ottaa jotain muuta kun grillattua possua.
Syömisen jälkeen menimme kaupan kautta takaisin hotellille.


tiistai 18. kesäkuuta 2019

Retki Teidelle

Maanantai 11.2.2019

Herättiin 7 aikoihin, käytiin aamupalalla ja lähdettiin retkipysäkille odottamaan bussia. Bussin tultua haettiin vielä yhdeltä hotellilta retkeläisiä. Kaikkien oltua kyydissä lähdettiin kohti vuoristoa ja Teideä.




Retken ensimmäinen pysähdys oli Vilaflorin kylässä, joka oli mielestäni hieman turha pysähdys. Olisi voinut pysähtyä ylempänä niinkuin 2014 pysähtyi. Tauolla oli aikaa käydä kahvilla/vessassa, eipä sillä pysähdyksellä kauheasti ollut kuvattavaa.


Vilaflor

Vilaflorin kylästä jatkoimme kohti Teideä. Matka vie halki vuoriston ja vehreiden kanarianmäntymetsien. Matkalla ohitettiin useita kasvillisuusvyöhykkeitä. Retkellä kuuli Teneriffan luonnosta ja tietysti tarinan Teiden synnystä.
Teide on koko Espanjan korkein vuori ja maailman kolmanneks suurin tulivuori.





Teideä ympäröi laaja kansallispuisto, jossa on runsaasti kasvustoa. Teidelle suunnatessa kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä ilmasto muuttuu nopeasti rannoilta vuoristoon siirryttäessä. Talvikuukausina vuorilla voi sataa jopa lunta.






Vielä ennen Teidelle pääsyä pysähdyimme kuvaamaan. Paikka oli sama, jossa 2014 pysähdyimme, silloin oli vaa paljon enemmän aikaa. Mielestäni nyt oli liian vähän tällä pysähdyksellä aikaa eikä joka paikkaa edes ehtinyt kuvata.



Teidellä osa lähti ylemmäs menevällä kaapelihissillä. Me jäimme alatasanteelle, itse olin siellä 2014 käynyt eikä Joonas halunnut ylös lähteä.





Teideltä lähdimme takaisin päin. Matkalla pysähdyimme näköalapaikalle, josta näki Teiden sieraimet. Laavamaisemia jaksaa kyllä joka kerta kuvata ja ihmetellä kuinka karun kaunista on.



Retken viimeinen pysähdys oli ravintolan luona, josta sai espanjalaista perunamunakasta. Ravintolalta lähdimme Los Gigantesin ja Costa Adejen kautta takaisin Playa de las Americasiin.
Pysähdyksellä ei ollut pakko ruokaa syödä ja ruoka piti paikan päällä maksaa. Mielestäni olisi ruokakin voinut sisältyä retken hintaan, kuten 2014 sisältyi.



Hotellilla hetki lepoa, ennen mereen uimaan menemistä. Meressä uinnin jälkeen suihkuun ja kaupoille. Kaupoilla käynnin jälkeen syömään.
Syömisen jälkeen mentiin vain hotellille, pitkä mutta kiva päivä takana.
Kaikin puolin retki oli ihan kiva, vaikkakin tykkäsin 2014 vuoden retkestä paljon enemmän, tosin silloin oli myös Aurinkomatkojen oma opas, tänä vuonna oli Kanariansaarten valtuuttama paikallisopas.


Los Gigantes.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Spottausta Teneriffalla

Sunnuntai 10.2.2019

Heräsimme jälleen puoli 8 aikoihin, kävimme aamupalalla ja lähdimme bussilla lentokentän vierelle kuvaamaan koneita.


OO-TMB

HB-IJU

OH-LZH

El Teide

OY-VKI

OH-LZH

OY-VKC

Kuvailimme koneita hieman yli 13 asti, jonka jälkeen lähdimme kävelemään takaisin bussipysäkille. Bussilla Los Cristianokseen, josta vaihdolla Playa de las Americasiin.


Hotellilla hetken lepäilimme, ennenkuin haimme allasbaarista leipää huoneeseen. Välipalan syönnin jälkeen mentiin hetkeksi mereen uimaan.
Uimisen jälkeen käytiin lääkärissä, tällä kertaa ei minun takia. Lääkäristä apteekin kautta syömään, syömisen jälkeen menimme takaisin hotellille.