keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Gran Canaria, päivä 4

Tiistai 4.12.2018

Tiistaina oli lomamme toinen retki, tällä kertaa retki oli nimeltään Kiehtova Kanaria. 
Heräsimme 7, söimme aamupalan ja lähdimme retkipysäkille bussia odottamaan. Bussi tuli siinä 8.15 jatkoimme muutaman hotellin kautta matkaa. Kun kaikki retkeläiset oli kyydissä aloitimme matkan kohti Fatagan kylää, jossa teimme pienen kyläkierroksen ja kävimme paikallisessa leipomossa.





Fatagassa oli myös kahvitauko, kylä oli pieni ja todella kaunis.




Retkibussimme.




Fatagan kylästä jatkoimme matkaa Degollada de Becerraan, jossa oli valokuvaustauko. Kyseiseltä paikalta näkyi myöskin Teneriffa ja Teide.




Valokuvaus tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Cruz de Tejedaa, jossa myöskin kuvailimme maisemia ja kiertelimme kojuja.


Jotkut paikalliset asuvat luolakodeissa.

Cruz de Tejedasta jatkoimme matkaa kohti Puerto de las Nieves, jossa oli lounastauko. Annokset oli todella isoja, enkä jaksanut syödä kokonaan. Alkuruokana oli kalakeittoa ja pääruokana kalaa. Ruoat sai itse valita etukäteen retken alussa.




Lounaan jälkeen ei ollut yhtään oikeastaan vapaa-aikaa, mitä sillä pysähdyksellä olisi kaivanut. Viimeinen pysähdys oli La Lajan kahvi-ja viinitilalla, jossa kuunneltiin ensin kahvin viljelystä ja sitten tilan appelsiineista.
Lopuksi oli vielä viini-ja kahvi maistelua, itse otin pillimehun enemmin.


Saimme maistaa myös tilan appelsiineja, jotka olivat todella hyviä. La Lajasta lähdimme itärannikkoa takaisin lomakyliin, ajoimme Las Palmasin ohi ja Playa del Inglésissä olimme 17 aikoihin.
Todella kiva retki oli, suosittelen jos Aurinkomatkojen matkassa Gran Canarialle menette.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Gran Canaria, päivä 3

Maanantai 3.12.2018

Heräsimme 7 aikoihin, söimme aamupalan ja lähdimme retkipysäkille bussia odottamaan.
Retken nimi oli Pääkaupunki Las Palmas.
Bussin tultua haettiin vielä yhdet retkeläiset, ennen kuin suuntasimme kohti pääkaupunki Las Palmasia.



Ensimmäisenä pysähdyimme vanhaan kaupunkiin ja kävimme Santa Anan katedraalilla. Jossa saimme kierrellä, kävimme myös kirkon tornissa, josta oli upeat maisemat.








Vapaa-ajan alettua kiertelimme vähän kaikkialla, lopuksi kumminkin menimme kiertämään kauppahalliin ja maistamaan churroja.


Vanhasta kaupungista lähdimme satama kaupunkiin, jossa oli näköalapaikalla lyhyt pysähdys.



Kävimme myös Las Canterasin rannalla katsomassa hiekkaveistoksia, jotka olivat todella upeita. En viitsi jokaisesta laittaa kuvaa niin on näkemistä paikanpäälläkin, jos joku blogini lukijoista on menossa Las Palmasiin.






Lopuksi menimme Las Arenaksen ostoskeskukseen, jossa meillä oli vielä vapaa-aikaa. Kauppakeskuksesta lähdimme neljän aikoihin takaisin lomakyliin.
Hotellilla söimme vähän ja lepäilimme, lepäilyn jälkeen suuntasimme Yumbo kauppakeskukseen katselemaan mitä siellä on.
Yumbossa kiertelyn jälkeen tulimme hotellille ja aika pian kävimmekin nukkumaan.


tiistai 15. tammikuuta 2019

HD Parque Cristobal

Hotelli HD Parque Cristobal


HD Parque Cristobal -bungalowalue sijaitsee Playa del Inglésin keskustan laidalla, sivukadun varrella, miellyttävän rauhallisella paikalla.

Hotellilta on maksuton kuljetus rannalle päivittäin.



Huoneessa oli kansio, jossa oli suomeksi tietoa hotellista ja muuta hyödyllistä. Kansiossa oli myös rannalle menevän bussikuljetuksen aikataulu.




Hotellin +
  • Viihtyisä ja tilava bungalow
  • Rauhallisella alueella
  • Pistorasioita oli riittävästi
  • 2 isoa allasaluetta
  • Jokaisen bungalowin edessä omat aurinkotuolit
  • Huoneessa oli vesipullo valmiina



+/-  Hotelli oli 2 km päässä rannasta, sen kun tiesi etukäteen ja osasi asennoitua se ei haitannut. Taksilla ja ilmaisella kuljetuksella pääsi kumminkin helposti rannalle.

En koko loman aikana keksinyt hotellista mitään huonoa sanottavaa, joten miinuksia ei nyt tällä kertaa tule.
Ainoa huono asia oli meidän äänekkäät naapurit, mutta sehän ei ole hotellin vika.