Meidän piti perheen kesken jo viime vuonna mennä Vallisaareen, mutta emme saaneet aikaiseksi lähteä. No tänä vuonna päätimme, että mennään vihdoin.
Valitsimme päivän sen perusteella milloin M/S Mariella lähtee Tallinnaan. Mariella ja Gabriellahan siis risteilevät 1.7.–6.8.2017 Tukholman risteilyjen ohella myös Tallinnaan.
Vallisaareen menimme Aava Linesin lautalla Meno-paluu lippu maksoi aikuiselta 8 € ja sen sai ostettua kätevästi laivasta. Vallisaareen pääsee myös JT-linella, mutta jos haluaa laivoja Tallinnan liikenteen aikaan kuvaamaan on sillä aikataulu vähän liian myöhäinen.
Vallisaareen pääsee kesällä 2017 toukokuusta syyskuuhun, eli vielä kerkeää Vallisaareen lähtemään.
Vallisaaressa oli pieni lampi, jossa uiminen oli kielletty pohjassa olevan romun takia, johon voisi uidessa jäädä vaarallisesti kiinni.
Kävelimme melkeinpä suoraan odottamaan laivoja, me saimme kuvattua Viking XPRS, Mariella, Viking XPRS uudestaan ja FSTR.
Viking XPRS taustalla näkyy Princess Anastasia matkalla Länsisatamaan.
Mariella ♥
Viking XPRS.
FSTR.
Kun olimme nämä 3 laivaa kuvanneet lähdimme kiertämään ajan kanssa Vallisaarta ja katsoimme nähtävyydet. Onneksi päivä oli lämmin ja aurinkoinen.
Tuli jälleen kerran todettua, että kyllä Suomessakin on kauniita paikkoja.
Osaan alueista ei päässyt, kuten eteläkärki, siellä saattaa olla jäänteitä räjähteistä.
Länsisatama jossa Star ja Aidamar Vallisaaresta nähtynä.
Helsinki Vallisaaresta nähtynä.
Kun olimme Vallisaaren kiertäneet lähdimme vielä kiertämään viereisen Kuninkaansaaren, jossa oli lyhyempi reitti kierrettävänä.
Kuninkaansaaren kiertämisen jälkeen suuntasimme Aava Linesin laiturille, jossa lautta sopivasti odottikin. (seuraava olisi tullut tunnin päästä)
Silja Symphony ♥
Kiitos perheelle ja Maille seurasta ja ihanasta kesäpäivästä.