maanantai 29. tammikuuta 2018

Lento Suomeen

Lauantai 11.11.2017

Heräsimme jo 6 aikoihin ja pakkasimme vielä loput tavarat. Otin myös parvekkeella vielä viime hetken kuvia ja katselin lomamme viimeistä auringonnousua.
8 jälkeen menimme luovuttamaan huoneen ja odottamaan Aurinkomatkojen bussia, joka tuli ihan ajallaan.



Lähdimme kohti lentokenttää, jossa olimmekin etuajassa. Lähtöselvityksen saimme tehtyä puolessa tunnissa (ajassa mukana jonossa odottaminen.)  Vielä kentältä viimeiset ostokset ja portille odottamaan lentokoneeseen pääsyä.
Koneena oli tällä kertaa Finnairin A321-231 (sharklet) OH-LZH.


OH-LZH

Lennolla oli ihan paras kapteeni ja perämies! Koneeseen mennessä vain nopeasti vilkaisin ohjaamoon, jonka jälkeen kapteeni pyysi käymään. Tuli jonkun aikaa juteltua kaikenlaista, ennekuin menin omalle paikalle istumaan. 










Lento sujui jälleen kerran hyvin ja nopeasti. Lentoaika Helsinkiin oli 5 tuntia ja 35 minuuttia, ensimmäistä kertaa kanariansaarilta tulimme alle 6 tunnin lentoajalla. Kivaa vaihtelua, vaikka hieman haikea olo olikin loman loppumisesta.






Ruokana meillä oli jauhelihapihvi ja punasipulikastiketta, ihan ok, mutta en ottaisi toiste tätäkään.








Lennon jälkeen menin vielä juttelemaan kapteenin ja perämiehen kanssa. Oli ihana mennä takaisin ohjaamossa käymään ja juttelemaan, tuntui kuin oltaisiin tunnettu kapteenin ja perämiehen kanssa jo useampi vuosi, vaikkei näin ole tietenkään.
Aivan mahtava lopetus lomalle ja tuli kyllä hyvä mieli, eikä harmittanut enään Suomeen saapuminenkaan niin paljoa.
Haimme matkalaukut 2B aulasta ja menimme odottamaan Lentoparkin bussia.


OH-LWL




Kiitos aivan älyttömän paljon Aurinkomatkoille ihanasta ja rentouttavasta lomasta, Finnairille lennoista ja matkaseurueellemme iso kiitos, koskaan en ole varmaan viikkoa nauranut näin paljon. ♥ 

2 kommenttia:

  1. Itse olen niin onnettoman nirso, että varmaan olisi jäänyt suurin osa tuosta ruoasta syömättä :D Mukavia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo mäki oon kans tosi nirso, mut kyl toi nälkää meni. :D Mut kiitos paljon :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.