tiistai 30. joulukuuta 2014

Teneriffa päivä 5

1.12.2014 Maanantai

Maanantai oli tosi lämmin päivä, joten päätimme lähteä rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Rannalla oltiin muutama tunti, jonka jälkeen lähdimme vielä ottamaan hotellille aurinkoa vähäksi aikaa.


Toisel puolel oli synkät pilvet.

Mut sit muual tälläst.


Iltapäivällä kävimme taas samassa paikassa syömässä ja otin saman mitä olin useampana päivänä ottanut, koska se oli niin hyvää.
Syömisen jälkeen menimme käymään hotellilla, jonka jälkeen katsomaan auringonlaskua ja kävelemään.

Mun ruoka.

Äitin ruoka

Tää kissa säikäytti mut yks päivä, ku hyppäs mun vieree.
Mut ihana se oli. (:

Mun jälkkäri, liekitetty banaani. 

Äitin jälkäri


Päivä meni oikeestaan rannalla ollessa ja illalla kävellessä, joten tästäkään päivästä ei paljon tän pidempää saa.
Kävimme kumminkin aika ajoissa nukkumaan, koska tiistaina oli retki Teidelle. Josta saan pitemmän postauksen ja on enemmän kuviakin, kun näistä ranta päivistä.





lauantai 20. joulukuuta 2014

Teneriffa päivä 4

30.11.2014 Sunnuntai

Sunnuntai oli eka päivä lomallamme jolloin ei ollut tuulista tai sateista. Ei ne tuulet ja sateet sillai haitannu, ku pääs kumminki liikkuu siel kävellen ja tutkii rauhas paikkoi. :)

Sunnuntaina oli aikanen herätys, koska lähdimme Aurinkomatkojen retkelle Puerto de la Cruz,iin.
Retkelle lähtö tapahtui läheiseltä retkipysäkiltä Coral Beach hotellin edestä. Samassa bussissa oli Loro Parqueen menijät.
Me emme sinne tällä kertaa menneet, vaikka toki se olisi varmaan ollut kivempi. Mut jäipähän ainaki ens kerralle, kun joskus Teneriffalle menee uudestaan niin retkiä, joilla ei ole vielä käynyt. :)



Ensimmäsenä vietiin Loro Parqueen menijät ja sitten suunnattiin Puerto de la Cruz,iin. Siellä meillä oli ekaksi opastettu kaupunki kierros. Siin kierrokses ei ollu mitää vikaa, mut toi kohde ei vaa ollu meijän mielest kiva, et Playa de Las Americas enemmin. Mut halusin tolle retkelle sen takii, koska mun vaariki oli käyny tos samas paikas, en tiiä oliko retki vai ihan omatoimisesti. Mutta oli kumminki kiva nähdä merivesialtaat. :)




Kierroksen jälkeen oli jotain 4 tuntia? vapaata aikaa kävellä ja kierrellä siellä. Me kiertelimme ja kävimme syömässä. Ruoka oli ihan ok, mut parempaa oli Playa de Las Americas,is.
Syömisen jälkeen lähettii pikkuhiljaa kävelemään pysäkille mistä retki bussi hakee meidät. Meillä kun sitä aikaa oli niin paljon jäimme rannalle katselemaan aaltoja ja ihailemaan mustaa laava hiekkaa.


Mustaa laava hiekkaa. (:


Puerto de la Cruz,issa oli +31 astetta lämmintä, että ihan riittävä. :)


Siinä sit jonku aikaa istuskeltiin, kunnes kello tuli sen verran että oli aika lähteä odottamaan bussia. Matka Puerto de la Cruz,ista kesti Playa de Las Americas,iin n. 1½ h. Ei mikään paha.
Meno ja palumatkalla Suomen ja Viron kieliset oppaat kertoivat kaikenlaista ja paluumatkallakin vähän aikaa.




Merisiili. (:


Hotellille päästyämme istuttiin vähän aikaa ja sit päätettii et lähetää rannan kautta meijän vakiopaikkaan vielä vähän syömään, koska kaikilla oli kumminkin vähän nälkä vielä.
Otimme ekaa kertaa sielä jälkkärinkin, joka oli tosi hyvää otin itse jonkun hedelmä jutun.


Otin jonku lasten pizzan. :D 

Äitin pizza.

Mun jälkkäri, oli kyl tosi hyvää. :)

Kaverin jälkkäri. (:

Sit taidettiinkin mennä vaan hotellille suihkuun ja lepäilemään, oli aikanen herätys ollut aamulla ja väsytti kumminkin aika paljon.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Teneriffa päivä 3

29.11.2014 Lauantai

Lauantaikin oli vielä vähän tuulinen, mutta päätimme lähteä rannalle, menimme pienemmälle rannalle, kun ajattelimme että se olisi parempi. Mutta viereinen isompi ranta osoittautui loman aikana paremmaksi.


Rannalla oli keltainen lippu, mutta sai uida. :)



Sielä sitten olimme jonkun aikaa, mutta koska tuuli ja hiekkaa lensi. Päätimme lähteä hotellin altaille ottamaan aurinkoa ja uimaan. Hotellin altaan vesi ei ollut lämmitettyä, joten se oli aika jäätävän kylmää, mutta virkistävää!
Siinä sit ku otettii aurinkoo ni en tajunnu järkevänä laittaa aurinkorasvaa, joten paloin vähäsen. Hotellin uima-altaata en ottanut kuvaa, koska halusin lomailla enkä vaan koko ajan ottaa kuvia.

Hotellin läheltä :)


Iltapäivällä lähdimme taas samaan paikkaan syömään, muistaakseni meillä vierähti sielä aikaa aika paljon, mutta ei se mitää. Mukava paikka oli. :)
Henkilökunta oli aina niin iloinen, kun tulimme syömään.



Syömisen jälkeen taas kävimme rannala kävelemässä ja keräilemässä simpukoita, aallot olivat aika isoja.





Illalla kävelimme taas Los Cristianokseen, josta sitten kierrettin rantaa vähän toiseen suuntaa päin pitemmälle ja keskustan kautta takaisin hotellille. Matkan varrella pysähdyttiin syömään jäätelöt.



Oreo jäätelöö, jännän makust.
Mut ihan hyvää. :)



Vähän isompii aaltoi ku Suomes. :D 





Seuraava postaus onkin sunnuntain retkipäivä, josta yritän kirjoittaa enemmän ja pitemmän. :)
Mut nyt tähän loppuun lauantailta kuvia. :)