sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Kalajoki 6.-9.7.2020

Moikka!

Olimme 6.-9.7.2020 Kalajoen Hiekkasärkillä. Majoituimme leirintäalueella 4-hengen perusmökkiin.  Ihan ok mökki ja sopi hyvin tarpeisiimme.



Meillä kävi kerrankin mökin sijainnin kanssa tuuri ja saimme sen läheltä rantaa. Ilmat ei tullessa olleet mitkään parhaimmat, aurinko paistoi ja välillä satoi kaatamalla.



Kävimme joka ilta koiran kanssa kävelyllä ja tuli nähtyä hienoja paikkoja. Edellisestä kerrasta Kalajoella olikin jo aikaa.
Melkein joka päivä myös ukkonen jossain kohtaa päivää jyrisi kauempana, muttei tullut onneksi lähemmäs.


Ukkospilviä.

Päätimme yksi ilta mennä syömään Lohilaaksoon, mutta ei tullut sitten syötyäkkään siellä. Sillä heillä aikuinen ei saa lastenannosta. Olisi ollut todella typerää maksaa aikuisten annoksesta ja jättää yli puolet syömättä. Eli jos olet pieniruokainen aikuinen ja et halua jättää ruokaa, niin en suosittele menemään. (ilmeisesti ruoan saisi mukaan, mutta meille tätä ei edes ehdotettu.)


Menimme Lokkilinnaan syömään ja sieltä onnistui saada lastenannos. Saimme myös äärettömän hyvää palvelua. Suosittelen!
Ruoka oli todella hyvää, otin perunamuusia ja kanaa.



Lokkilinna


Kävimme myös joka ilta särkillä kävelemässä. Koirakin selvästi nautti. ♥


 Parina iltana onnistui näkemään auringonlaskun ja olihan se pakko mennä katsomaan.




Toiseksi viimeisenä päivänä menimme Seikkailupuisto Pakkaan laskemaan Mega Zipline -vaijeriliun, joka on Suomen pisin ja Euroopan korkein.
Hieno kokemus, jos vaan on mahdollisuus ja uskaltaa mennä, niin suosittelen laskemaan!



Ukkospilviä.

Viimeisenä iltana oli upea auringonlasku.



Ajoimme kotiin Tuurin kyläkaupan kautta ja pysähdyimme Virroilla kuvaamassa Yläinen Toriseva -järveä.
Kiva matka oli ja nyt tuli meidän perheen osalta tuettu Suomen matkailua ja suomalaisia yrityksiä.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Piknik-päiväristeily M/S Mariellalla 4.7.2020

Moikka!

Koronarajoitusten takia Mariella risteilee Viking XPRS:n kanssa tänä kesänä Helsingistä Tallinnaan ja risteilyvaihtoehtoja on päivästä riippuen 6 tai 9.
(Hieman erilaisella aikataululla kuin viime vuonna.)
Olimme aluksi varaneet päiväristeilyn Mariellalla, joka olisi ollut klo 8.00-23.15. Heti alusta asti mietin, että risteily saattaa kyllä olla ehkä vähän turhan pitkä, kun laivaankaan ei ilmeisesti välissä pääsisi. Joten kysyin Viking Linelta onko muunlaisia risteilyjä tulossa ja sain kuulla, että piknik-risteilyjä olisi tulossa myyntiin.

Piknik-päiväristeilyjä Mariellalla on kahdenlaisia: aamulähtö ja iltapäivälähtö. Aamulähtö on klo 8.00-15.15 ja iltapäivälähtö on klo 16.30-23.15.
Lisäksi voi myös valita joko menon Mariellalla ja paluun Viking XPRS:llä tai toisinpäin. Voi myös valita meno-paluu Viking XPRS:llä.

Tässä kyseistä risteilystä postaus kuvineen, sillä aika kului lähinnä istuessa ja jutellessa matkaseurueen kanssa.










torstai 11. kesäkuuta 2020

Lontoo ja Madrid 8-10.11.2019

Hei!

Tällä kertaa kuvapainotteinen postaus marraskuun alulta, jolloin teimme viikonloppu matkan Lontooseen ja Madridiin. Matka oli enimmäkseen lentopainotteinen.

OH-LXK

G-EUI

G-EUI

G-EUI

EC-LUX

EC-LUX

OH-LWN

OH-LWN

OH-LWN

torstai 13. helmikuuta 2020

Kotimatka

Torstai 10.10.2019

Herättiin 6.15 syötiin aamupala ja n. puoli 8 aikaan mentiin luovuttamaan huone. Bussi tuli 7.40 ja pienen odottelun jälkeen lähdettiin kohti Plataniasta, josta haimme vielä pari ennen kun lähdimme kohti lentokenttää.
Lentokentällä olimmekin ensimmäiset ja ainoat priorityssä, joten lähtöselvitys meni todella nopeasti. Turvatarkastuksen kautta viimeisiä ostoksia ennen portille menoa.


Aika kentällä meni suht nopeasti.
Koneena meillä oli sama OH-LZI, kun menomatkallakin.

OH-LZI








Lento sujui todella nopeasti ja ruoka oli myös todella hyvää.



Tuli myös ennen laskeutumista hetki juteltua lentoemännän kanssa vähän kaikesta.


Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle etuajassa ja laukutkin tuli suht nopeasti. Laukkujen jälkeen lähdimme kohti T1 ja Lentoparkin bussia.
Lentoparkissa haimme auton lähdimme kotia.



Ihana matka oli, ehdottomasti joskus uudestaan Kreetalle ja Maleme Imperialiin.