sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tallinna 29.5.2015

Moikka! :)

Olimme jo alku vuodesta varanneet päiväristeilyn näillä kahdella laivalla, jolla emme olleet vielä ikinä käyneet ja voin tähän alkuun laittaa että se on Tallink/Eckerö meidän perheen valintana jos Tallinnaan suuntamme. Istumapaikkoja löytyi ja iso + lohileivälle mitä ei oltu "pilattu" majoneesilla sun muilla. Sain kerranki syödä koko leivän. (En saa syödä majoneesia) Et todella ihanaa, kun tuollaisia leipiä saa edes 2 laivalta (Superstar ja Star) Pitäkää ne jatkossaki valikoimassa! :)


Olimme valinneet Superstarin klo: 07.30 lähtevän vuoron, joten herätyskin oli jo ennen 5, ja 5 aikoihin lähdimme ajamaan Länsisatamaan, jossa teimme todella nopeasti lähtöselvityksen ja palvelu oli erittäin mukavaa! :)
Laivaan oli pitkä kävelymatka, mut ei se mitään. Huvitti ku osal ihmisist oli hirvee kiire laivaa, ite kerranki kävelin suht rauhallisesti, koska kipee viel puoliks.
Tietenkin, kun laiva oli meille uusi tuttavuus niin myös aluksi kiertelimme laivaa. Päätin ottaa lähtökuulutukset muistoksi matkasta, samoin myös saapumiskuulutukset.
Finlandia ja Superstar







Laivasta poistuimme suht nopeasti ekojen joukossa, sillä suuntasimme vähän pidemmälle Rocca Al Mare- kauppakeskukseen, sielä pikaisesti kierreltyä menimme Tallinnan eläintarhaan, jota jo monen matkan ajan olemme haaveilleet. Eläintarha oli kiva paikka, mutta opasteita olisi saanut olla vähän paremmin.

Superstar



Sielä oli sellainen Nora niminen jääkarhun pentu, jolla oli esitys päällä. Oli niin hauska katsella kun se otti vauhtia ja hyppäsi veteen, eläintarhassa oli myös Virolaisia koululaisia ja hoitolapsia? Kevätretkellä. Joista lähti kyllä uskomattoman paljon ääntä ja huomasi, että osa eläimistä säikähti. :/


Otin tälläisen videon jääkarhuista. (:




Kenguruita. :)

Eläintarhassa oli tosi paljon nättiä kukkia ja muutenkin panostettu istutukseen. Vaikka olisivat joidenkin eläinten oloihin voineet panostaa vähän enemmän. :)

Kiersimme eläintarhaa varmaan 2-3 tuntia. Eläintarhan kiertämisen jälkeen, menimme syömään samaan kauppakeskukseen, jossa olimme jo aamulla olleet. Tuli samalla kierreltyä vähän enemmänkin ennen ilmaisen bussin lähtemistä takaisin D-terminaaliin.
Kuljettaja bussissa ajoi aika kovaa ja kaikki jotka jäivät D-terminaalissa pois huokasivat. :D

Superstar ja Romantika

Viking XPRS

Romantika

Finlandia

Koska meillä oli vielä aika paljon aikaa Starin klo: 19.30 lähtevään vuoroon, päätimme mennä pyörimään Virukeskukseen ja katsomaan olisiko halvemmalla yksiä kyniä, mitä Suomessa on aika kalliilla. (kyllä minä kirjottelen parin kirjekaverin kanssa! Molemmat tullut nähtyäkkin ihania ihmisiä, jos luette tätä postausta niin terkkuja ♥)
Virukeskuksessa pyörimisen jälkeen lähdimme ruokakaupan kautta kävelemään pikku hiljaa satamaan ja odottamaan Staria. Laivaan pääsy oli 18.50-19.10.


Star



Otin taas lähtö- ja saapumiskuulutukset. Lähdön jälkeen olimme jonkun aikaa vaan kannella katselemassa ennen kun menimme tekemään ostokset ja sit kahvilan kautta syömään taas sitä todella ihanaa lohileipää. Sit ehtiki viel hetken kierrellä ja sit kattomaan saapumista. Saavuttiin Finlandian kanssa samaan aikaan Helsinkiin.


Finlandia lähdössä Helsinkiin.


Matka oli tosi ihana ja voin suositella kyl kaikille Tallink Shuttlea ylitykseen/risteilylle. :)
Laitan tähä loppuu viel kuvii Starin sisätiloista ja loppumatkalta.

Kiitos todella paljon Tallinkin henkilökunnalle mukavasta merimatkasta. :)

~ Riikka



Finlandia

Finlandia






Star


4 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköstä ja nam toi lohi juttu :D Mikset muuten voi syödä majoneesia :O ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi lohileipä oli tosi hyvää! :) Oon vissii allergiin sille ku tullu pari kertaa hirveet ihottumat ranteisii. :/

      Poista
  2. Oonko ainoa jolla siinä video kohdassa ei ollu videota?
    Mut kiva postaus ja hyvä tietää et noitaki vois sitte ihan hätätilanteessa käyttää jos menee Tallinnaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun sanoit, laitoin uudestaan. Nyt pitäisi näkyä? :)
      Suosittelen tosi mukavat laivat ja varsinki Starilla mahtui kahvilassa istumaan todella hyvin. :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.