perjantai 6. marraskuuta 2015

Kuvailua ja kuulumisia

Kokeilin viime kuussa kuvata kuuta ensimmäistä kertaa ja olen kyllä tyytyväinen näihin kuviin. Vielä, kun jalustan saan hommattua, niin onnistuu kuu ja lentokone kuvatkin paremmin. Mitä mieltä te olette näistä kuu kuvista?

Sitten kuulumisiin maanantaina 26.10 alkoi tämän vuoden ensimmäinen työssäoppiminen, pikaruokapalvelut. Olen Hesburgerissa työssäoppimassa, on ollut ihan kivaa ja oppinutkin paljon. Rankkaahan se on 7 tuntia seistä päivässä ja kolme 10 minuutin pituista taukoa päivässä. Mutta niinhän tämä keittiöala on rankkaa.
Olen oppinut töissä tehtävät joka päiväiset asiat jo hyvin, jos hyvin käy voin ehtiä suorittaa näytön jo kohta ja päästä joululomalle vähän aikaisemmin.
Enään ei minulla ole tänä vuonna koulua, sillä on tämän jakson jälkeen enään kaksi jaksoa ja nekin ovat työssäoppimista. Toisaalta se on kivaa, kun ei tarvi raahautua kouluun. 

Seuraava postaus tuleekin viimeistään viikon päästä. 

Nyt on paljon ideoita postauksien suhteen, joten tulee myös loppuvuoden aikana aika paljon postauksia. 





2 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.