Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rovaniemi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rovaniemi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Rovaniemi 18.6.2016

Mooi!

Herättyämme pakkasimme tavaramme ja menimme aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään kohti linja-autoasemaa, josta sitten taksilla Ounasvaaran huipulle. Tarkoitus oli laskea kesäkelkkarata, mutta se ei ollut auennutkaan vielä. Vaan aukesi vasta 27.6 joka tuntui aika hullulta ajatukselta, sillä Rovaniemen kentän kiitotien korjaustyöt alkoivat 28.6.
No ainakin saimme kahvilan terassilta kauniita kuvia, kävellen sitten Ounasvaaran huipulta alas.






Matkalla rinnettä alas sai myös kauniita kuvia. 


Ounasvaaralta tultua menimme hetkeksi hotellille ja kysyimme samalla saisiko toista huonetta pitää vähän pidempään, sillä lentomme lähti 18.10. Saimme pitää minun ja äidin huoneen, kaveri haki tavaransa meidän huoneeseen ja jäi lepäämään. Me äidin kanssa lähdimme kävelemään ja kiertelemään vielä. Torilta ostimme muikkuja, jotka olivat todella hyviä. Eikä edes lokit ehtineet saada yhtään. :D 



Pienen ruokahetken jälkeen lähdimme kävelemään uudestaan saman lenkin, minkä edellisenä päivänä teimme. Nyt olikin paljon parempi ilma ottaa kuvia ja mukavempi kävelläkkin.



Kävellessä näimme kun Finnairin kone laskeutui, tai tuotahan operoi Nordic Regional Airlines, eli Norra. :)


Kävin myös ottamassa rannassa kuvan jätkänkynttilä sillasta ja kokeilemassa oliko kylmää vettä. Ei kovin kylmää ollut, mutta ei ketään ollut uimassakaan.





Hotellille mentyämme haimme kaverin ja lähdimme hakemaan huoneeseen vähän syötävää. Syömisen ja pienen lepäilyn jälkeen menimme luovuttamaan huoneen ja jäimme hetkeksi hotellin aulaan istumaan, kunnes oli aika lähteä kävelemään bussipysäkille ja kohti lentokenttää. Kuinka ollakkaan vähän ennen ulos menoa alkoi satamaan, no ainakaan ei niin paljoa harmittanut lähteä pois.
Menimme kentälle 8 bussilla, jonka kuski ajoi aika kovaa, ilmeisesti oli vuoro loppumassa tai jotain, kun niin kiire oli. Eipä se kyytikään kamalan mukavaa vanhassa pienessä bussissa ollut. Onneksi pääsimme kuitenkin turvallisesti kentälle, samantien tekemään lähtöselvitys ja turvatarkastuksen kautta portille. Mikään kiirehän meillä ei taaskaan ollut ja Rovaniemen kenttä on pieni, joten ei ole edes niin paljoa ruuhkaa mitä Helsinki-Vantaalla.
Meillä oli portti 2, eli sama johon tulimme, mutta kone oli taas portin ulkopuolella, joten sain taas kivoja kuvia koneesta.


Paluumatkan koneemme oli Finnairin A319 OH-LVG. Ihan kiva kone sekin oli, vaikka toivoin edelleen sitä OH-LVD eipä tullut tälläkään kertaa.

OH-LVG




Rovaniemeltä lähtiessä olikin ukkospilviä, joita kierrellessä koko kone heilui, kun olisi ollut tehosekoittimessa. Jännän tuntuista, mutta ei kumminkaan ollut pelottavaa. Kauniit maisemat ainakin ukkospilvien yläpuolella oli.


Ukkospilviä.






Vadelmamuffinssi, äiti otti tuon menomatkalla ja itse nyt oli pakko paluumatkalla ottaa. 



Pian alkoikin laskeutuminen kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, sieläkin kone vähän heilui, muttei niin paljoa kun Rovaniemeltä lähtiessä.

Laskeutuminen Helsinki-Vantaalle.

Tällä kertaa saimme matkalaukkumme hakea 2B. Jossa sitten hetken päästä tajusin, että kameralaukkuni oli jäänyt koneeseen. No äkkiä juosten Finnairin tiskille ja siinä sitten piti vain odotella, kone oli lähdössä hallille, joten laukun olisi saanut vasta seuraavana päivänä löytötavaroimistosta. Mutta koneen lähtöä saatiin viivästettyä portilta, jolloin Finnairin työntekijä kävi hakemassa kameralaukkuni ja toi sen minulle. Kiitos vielä tässä asiassa auttaneille. ♥



Veimme kaverin lentokentän juna-asemalle, jonka jälkeen itse lähdimme bussipysäkille ja tuli huomattua, että lentoparkin bussit vievät todellakin ilman odottelua perille. Olimme äidin kanssa ainoat bussissa ja lähdimme samantien lentoparkkiin. Mikä parasta taulusta näki missä kohdassa bussi oli tulossa. 




Lentoparkissa.

Kiitos Scandicille mukavasta hotelliyöstä, Finnairille lennoista, äidille ja kaverille seurasta.
Ainoastaan hotelliyö oli ilmainen.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Rovaniemi 17.6.2016

Mooi! 

Olimme Rovaniemellä 17-18.6.2016. 

Voitettiin tosiaan matkamessuilta Finnairin pisteeltä, yksi hotelliyö Scandic-hotellissa. Päätettiin äidin kanssa käyttää se näin kesäkuussa, kun kenttä on vielä auki. Rovaniemen lentokentällä tehdään siis kiitoradan huoltotoimenpiteitä ja kenttä on suljettuna 28.6-31.7.2016. Lennot maksoimme kumminkin itse. 

Saimme jo etukäteen Finnairilta viestin, että perjantai on ruuhkahuippu kentällä ja pyydettiin tulemaan ajoissa. No mehän olimme sitten jo ennen 04.00 hyväksi todetussa lentoparkissa. Voin suositella, jos haluaa auton saada edulliseen hintaan parkkiin. Olimme varanneet etukäteen paikan sinne, että varmasti saimme auton parkkiin.


Lentoparkin punaiset bussit vievät n. 5 minuutissa kentälle ja kuljetus sisältyy parkkimaksun hintaan! Mikä parasta bussi jättää ihan terminaalin oven eteen. Eikä laukkujakaan tarvitse viedä etukäteen kentälle, vaan ne voi lentoparkin rakennuksen edessä purkaa ja yksi seurueesta jäädä laukkujen kanssa odottamaan auton parkkiin saamista.
Bussit vievät kentälle ilman aikataulua, vaikka olisit yksin bussissa!


Me teimme äidin kanssa lähtöselvityksen jo aikaisemmin kentällä odotellessa kaveriani. Annan tultua menimme tekemään hänellekkin lähtöselvityksen. Tällä kertaa automaatti ei tulostanutkaan matkalaukkuun tarraa, joten sen jouduimme mennä tiskiltä hakemaan. Oli tarrat ilmeisesti loppunut automaatista.
Lähtöselvityksen jälkeen menimme tiskille, josta saimme matkalaukkuihin tarrat ja jätimme ne menemään ruumaan.
Olimme ilmeisesti turhankin hyvissä ajoin, sillä olimme turvatarkastuksesta läpi jo ennen 5. Meidän lentohan lähti siis 07.35.


 Lähtöporttimme oli 23, jossa sitten portilla odotteli OH-LVD kone, jolla olen aina halunnut lentää. Mutta niin minun tuuria kone oli lähdössä 06.30 Ouluun, eli en vieläkään päässyt sen kyytiin. No ehkä joskus.
Vähän aikaa oli surullinen olo, mutta aamupalalla käymisen ja pienen kiertelyn jälkeen huomasin kentällä sivussa parkissa olevan OH-LVI, jolla olin siis jo aikaisemmin tänä vuonna lentänyt. No tietenkin heti tuli parempi mieli, että voisimme saada sen meidän koneeksi. OH-LVI takana oli myös toinen A319 rekisteriä en nyt muista.


OH-LVD lähdettyä hetken päästä meidän koneemme rullasi portille. Voi sitä ilon määrää, kun se olikin OH-LVI!
Enään ei ollenkaan haitannut, vaikkei saanutkaan OH-LVD.
Boarding eli koneeseennousu alkoi 07.05. Meillä oli ryhmä 2, joten hetken aikaa saimme odotella pääsyämme.


Olimme varaneet etukäteen paikoiksi 24E ja 24F, mutta nämä eivät ollutkaan niin kivat paikat mitä oletin. Ikkunaa nimittäin ei ollut, tai no oli mutta se oli edessä istuvan kaverin penkin puolessa välissä, joten ei sinne kameraa/puhelinta viitsinyt tunkea. 
Kone ei minun onneksi tullutkaan täyteen, joten saimme äidin kanssa vaihtaa paikkaa, jossa ikkuna oli paremmin. Vaihdoimme siis 21A ja 21B paikoille, meillä oli myös paluumatkalla 24E ja 24F, joten menin samantien Finnairin sivuille ja paikan pystyi vaihtamaan ilmaiseksi, vaihdoin 22E ja 22F. Onneksi vaihdoin sillä paluumatkan maisemat! Mutta niistä seuraavassa postauksessa vasta. 

Näkymä 24F paikalta eteenpäin.

24F, eli ikkunaa ei oikeastaan ollenkaan.

Näkymä 22A paikalta eteenpäin.


Koneessa näkyi kameran kuvaa nousun ja lasketumisen ajan. Tietenkin ennen nousua myös turvaohjeet englanniksi, lennon aikana mainoksia ja kartta mistä näki lentokorkeuden, vauhdin ja paljon vielä matkaa kohteeseen.


Tällä kertaa en viitsinyt ottaa nousuista/laskuista videoita Youtubeen ollenkaan, vain pieni pätkä puhelimella muistoksi. Sai samalla otettua kivoja kuvia noususta, joita ei videota kuvatessa tietenkään pysty ottamaan.




Lentokorkeuteen päästyämme alkoi tarjoilu koneessa. Itse otin vettä ja suklaapatukan. Äiti halusi maistaa valkosuklaapuolukoita. Itse en puolukoista tykkää, joten ei ole tehnyt edes mieli maistaa.
Maisemat olivat jälleen kerran kauniita, vaikkei näkynyt kun pilviä. Silloin tällöin hetken aikaa näkyi maatakin.



Pian alkoikin jo laskeutuminen Rovaniemelle, jossa satoikin vettä. 



Laskeutumista koneen telkasta nähtynä.

Perillä satoikin vettä ja matkustamohenkilökunta kuuluttikin hauskasti pukemaan hyvin päälle. Rovaniemen kentän huoltotoimenpiteiden takia kone jäi ulkoportille, joten terminaalille piti kävellä. Minullehan tämä kävi, sillä sai koneesta edestäpäin hyvän kuvan. Tosin paremman olisi varmasti saanut, jos ei olisi satanut.

OH-LVI

OH-LVI

Kentältä hotellille menimme Airport taxilla. Taksi jätti hotellia vastapäätä olevalle pysäkille, tie vaan yli ja sisäänkirjautumaan. Minun ja äidin huone ei vielä ollutkaan vapaa, vaan sen saisi 14.00. No ei se mitään sillä Annan huone oli vapaana, joten hän sai huoneensa heti. Veimme tavarat Annan huoneeseen ja lähdimme vastapäiseen kauppakeskukseen pyörimään ja miettimään mihin menisimme syömään.


Syömisen jälkeen lähdimme 8 bussilla joulupukin pajakylään käymään. Täälä viimeksi käynyt joskus pienenä, joten olihan se kiva päästä katsomaan miltä paikat nyt näyttää. Olihan paikka jonkun verran muuttunut. Täältä löytyi lähinnä tuliaisia vain kotia, mutta saipahan aikaa kulutettua hyvin sateen vuoksi.





Aikamme pajakylässä kierrettyä päätimme lähteä 8 bussilla takaisin hotellille ja kysymään joko huoneemme olisi siivottu ja olihan se. Joten eikun tavarat hakemaan Annan huoneesta, meidän huone olikin melkein Annan huonetta vastapäätä ja meillä oli näkymä kadulle, kun Annalla taas oli hotellin sisätiloihin.


Huoneemme sijaitsi 5 kerroksessa ja oli mielestäni hyvä. Hotellin sijainti oli keskustassa hyvä, vastapäätä kauppakeskus ja bussipysäkkejä hyvin lähistöllä. Kävellen pääsi melkein kaikkialle keskustan alueella. Linja-autoasemallekkin oli lyhyt kävelymatka.
Vessan/suihkun ovi olisi vaan voinut olla toiste päin, mutta kyllä tuokin meni. Eikä siitä kamalasti ollut haittaa.


Näkymä huoneemme ikkunasta.

Tavarat huoneeseen, hetki lepoa ja sitten sateenvarjojen kanssa kävelemään Ounasjoen varrelle. Tuli kivasti nähtyä maisemia samalla.


Jätkänkynttilä 


Illalla olikin selkeää ja kaunis ilma, mutta itse en ollut koko yössä nukkunut joten taisin jo kymmenen aikaa illalla nukahtaa. Sitä se teettää kun on innoissaan matkasta, jota odottanut pitkään ja paljon. No ei ollut ensimmäinen kerta, kun koko yön valvoin. Muutama vuosi sitten tuli serkun kanssa Viking Gracen koko 23h risteily valvottua. :D