lauantai 17. tammikuuta 2015

Teneriffa päivä 7

3.12.2014 Keskiviikko

Vikana kokonaisena päivänä heräsimme äitin kanssa aika aikaseen ja menimme rannalle katsomaan löytyisikö hienoja simpukoita. Muutama löydettiin, mutta niistä ei nyt ole kuvia.
Oli ihana katsella rannalla, kun aurinko nousi ja oli jo tosi lämmin.




Siinä vähän aikaa, kun oltii simpukoita kerätty lähdimme takaisin hotellille, sillä päätimme tulla rannalle ottamaan vielä viimeisen kerran aurinkoa ja uimaan mereen.




Sit tuliki iso pilvi vähäks aikaa etee ja meil oli nälkä, joten meinattii lähtee syömää. Mut sit ku päästii hotellille nälkä oli mennyt ohi, joten päätimme sitten mennä vielä hotellin uima-allas alueelle ottaa aurinkoo.
Aurinko meni jonku ajan pääst kunnol pilvee, ni sit päätettii lähtee sinne syömää.




Ruoka paikkamme. :)

Syömisen jälkee alettiiki tekee viime hetken ostoksii ja tuliaisii kaikille. Oli vähä haikee olo ku tiesi, et piti seuraavan aamun lähtee. :/
Mut yritin silti nauttii päivästä, kun ei ollut varmaa että lähdetäänkö ensi vuonna mihinkään.
Siitä kirjotan myöhemmin jos lähetää. :)


Kun me oltiin kaverin kanssa ostettu omat tuliaiset ajateltii mennä kuvaamaan auringon laskua, joten ostokset hotelliin ja rantakadulle. Oli niin ihana auringonlasku ja siinä sit mietin et kunpa oltais tääl enemmän, kun viikko.






Auringon laskun kuvaamisen jälkeen käveltiin vaan ja sit saatii päähänpisto et lähetää uimaa meree. :D
No siinä me sit uitii äitin kans, aallot meni yllättävän kovaa, vaik ne oli pienii, olikohan se nousuvesi mikä oli silloin? Joten ei uskallettu kovin syvälle mennä, ku jo matalal tuntu et lähtee aaltojen mukaan.





Uimisen jälkee lähettii äitin kans hotellille ja suihkuu. Siinä sit suihkun jälkeen istuskelin sohvalla ja katoin ku äiti pakkas. Tottakai mä siin vähä autoin ku "punnittii" sillai jännäst ilman vaakaa paljo matkalaukut suunnillee painaa.
Se jännitys ylipainost ei ollu kivaa.

Meillä tosiaan oli 2 isoa matkalaukkua ja 2 pientä äitin kanssa. Toinen isoista matkalaukuista oli lainattu kaveriltani, kun meillä ei sellaista ollut. Mut sit löydettii pinkki matkalaukku Teneriffalt, joka sit ostettii. Sai paljon halvemmal, kun Suomesta ja vaikuttaaki aika kestävält. Ei oo ainakaa viel hajonnu, myyjäki näytti et on kestävä.
Olisin halunnut liilan matkalaukun, mutta joku ehti ostaa sen. (matkalaukuistakaan en ottanut kuvaa.)

Sit käytii vaa nukkumaa.


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalle c: noi aallot on perus, pienetki aallot on aina kuitenki nii vahvoja! :D mulle itelleki oli sillon joskus hämmennys se ja säikähin jopa vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kivaa ja jep! :D Ku ekan kerran meinasin lähtee pienten aaltojen mukana säikähin vähä ja menin lähemmäs rantaa heti. :D

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.