maanantai 23. toukokuuta 2016

Kesäsuunnitelmat 2016

Mooi! 

Nyt vaihteeksi muutakin, kun lentokoneiden kuvaus postauksia. Tuli pitkästä aikaa vähän ulkona kuvailtua keväisiä kuvia. 
Kevät on niin kaunista aikaa, kun kaikki alkavat kukkia ja puihin alkaa kasvaa lehdet. Pian on jo taas kesä ja loma. Kohta koulutkin loppuu ja alkaa lomat.


Mitään erikoisia kesäsuunnitelmiakaan ei ole. Ainakin yksi Ruotsinristeily kesällä tiedossa ja se onkin erikoisristeily, josta tulee ainakin Laivafanittajat blogiin postausta. Yritän tännekkin jotain pientä siitä kirjoittaa.
Ollaan myös äidin kanssa kesällä menossa pariksi päiväksi Rovaniemelle, joten siitä on myös tulossa postausta tänne. 



Vielä ennen juhannusta ehtii tehdä Mariellan Helsinki-Tallinna-Helsinki 6h miniristeilyn, josta saattaa tulla tänne jonkinlainen postaus. Katsoo miten kuvia tulee otettua sillä matkalla.
Yritän myös juhannuksesta saada tehtyä jonkulaisen postauksen tänne. 



Yritän myös kesän aikana nähdä kavereita, joita ei ole tullut pitkään aikaan nähtyä. Kummityttöä ja hänen äitiään pitäisi myös käydä moikkaamassa. Onhan pikkuisella kohta jo synttäritkin. ♥


  • Kokeilin vaihtaa kuvissa näkyvää nimeä ja fonttia vähän. Mitä mieltä olette onko tuo parempi, kun edellinen?
  • Mikä teistä on parasta keväässä?
  • Onko teillä kesäsuunnitelmia?
  • Mikä oli näistä neljästä kuvasta teidän lempikuvanne?
  • Haluaisitteko lisää kuvailupostauksia? Muistakin kuin lentokoneista ja laivoista.

Pistäkää kommenteihin teidän kesäsuunnitelmia! Ylempänä oleviin kysymyksiin olisi myös kiva saada vastauksia.

6 kommenttia:

  1. Tuo fontti on kyl hienompi! :)
    Keväässä parasta on vihreys joka puolella.
    Suunnitelmissa 3.6 Mariella ja myös mökkeilyä, saa nähdä mitä muuta :D
    Tuomi ❤️
    Lisää tällässii postauksii, nää on kivaa vaihtelua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekkin tuosta uudesta fontista. :) Joo se on kyl totta! Siit Mariellan matkast tulee kyl ihan huippu !♥ Itse en tiiä mikä on lemppari näist kuvist. :D
      Voisin yrittää tehdä lisää tälläisia. :)

      Poista
  2. Ite tykkään kanssa tuosta uudesta fontista :) Keväässä parasta juuri nuo kaikki tuoksut mitä tulee puista ja lämmin sää.
    Kesäkuu aika täynnä kaikkea toimintaa (Matkailua ja kesätöitä) , mutta myös vapaata aikaa niinkun kesään kuuluu! :D
    Ja ihmeessä lisää kuvailupostauksia, ihan minkälaisia vaan! Paras noista kuvista mielestäni tuo vika. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että uudesta fontista tykätään. :) Lämpö on kyllä ihan parasta myös.
      Yritän kesällä ehtiä tehdä kuvapostauksia lisää. Kesällä tuleekin enemmän kuvattua, kun talvella. Vika kuva on munki mielest ihan kiva, vaik tykkään kaikist. :D

      Poista
  3. Ihan jees uusi fontti :) Keväässä parasta on kun (yleensä) aurinko paistaa ja on lämmintä, mut ei liian. En kyllä saa unta, kun on nii valosaa.:D Tällä hetkellä suunnitelmissa on vaan töitä, sit käyn suorittamassa hygieniapassin. Niin ja meen mökille :) Paras on toisiks viimeisin! Ja kyllä, lisää kuvapostauksia vaan kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulki on vaikeuksii nukahtaa liian valosal. :D Vähä kiva, et sait niit töitä. :) Ooi mökille. ♥

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.