maanantai 13. kesäkuuta 2016

Islanti, päivä 3

Mooi!

Viimeinen kokonainen päivä Islannissa ja samalla myös viimeinen päivä. Teen vielä kotimatkasta yhden postauksen, sillä se oli elämäni ensimmäinen yölento! :)

Luovutimme huoneen 11 aikoihin, jonka jälkeen lähdimme paikallisbussilla Reykjavíkin linja-autoasemalle. Jätimme matkalaukut säilytykseen ja lähdimme kävellen keskustaan.

Viimeisenä päivänä paistoi upeasti aurinko! 


Matkalla keskustaan tuli pysähdeltyä useasti ottamaan valokuvia muistoksi. Samalla miettien, koska pääsisi uudestaan. Paljon jäi vielä nähtävää, mutta ehkä joskus vielä.




Päivän aikana välillä tihutti vähän vettä, mutta pääasiassa aurinko paistoi koko päivän. Välillä oli jopa kuuma!


Keskustassa.

Vuoretkin näkyivät vähän paremmin, kun edellisenä päivänä. Niin kaunista, välillä tuli ihan Lanzarote mieleen, tosin vain maisemien puolesta. :D



Aloimme pikkuhiljaa kävelemään takaisin kohti Linja-autoasemaa. Vielä viimehetken maisemia ihaillen ja kuvia ottaen.


Matkalla linja-autoasemalle Islannin kotimaan lennon kone lensi yli. 

Matkalla linja-autoasemalle pysähdyimme vielä puistoon kuvailemaan kukkia ja kiipeämään kiipeilytelineessä. Meillä oli vielä paljon aikaa ennen bussin lähtöä kohti matkan toisiksi odotetuinta paikkaa.




Linja-autoasemalla odottelimme noin tunnin bussia, joka vei meidät Blue Lagoon nimiseen paikkaan. Paikka oli siis kuuma lähde ja tätä olin todella paljon odottanut tältä matkalta. Oli kyllä kokemisen arvoinen paikka ja jos menette Islantiin, suosittelen käymään kuumassa lähteessä.
Vesi oli paikka paikoin suorastaan polttavan kuumaa!




Yllä olevassa kuvassa näkyy mutaa, jota veden seassa oli. Tämä mudan tunne ainakin itsellä jäi iholle moneksi päiväksi.
Tuo vesi on ylimääräistä kuumaa juomavettä. :D
Kauaa emme bussin myöhästymisen takia ehtineet olla, sillä 21.00 paikallista aikaa meillä lähti bussi kohti lentokenttää, josta sitten seuraavassa postauksessa lisää.

6 kommenttia:

  1. Meidän kivasta reissusta sait taas yhen kivan postauksen! 😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oota vaa sitä vikaa postaust ja meijän yötä lentokentäl. :D Mut kiitos. ♥

      Poista
  2. Islantihan näyttää kivalta paikalta! Stereotypisesti olen ajatellut että siellä on vain vähän ihmisiä ja pari kuumaa lähdettä, thats it. Mutta näiden sun postausten takia tuli itsellekkin mieli käydä Islannissa!
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosittelen todellakin käymään Islannissa. Kallistahan sielä on ja ei niinkään lämmintä. Mutta kannattaa varmaan mennä enemmin kesä-heinäkuussa on pikkaisen lämpimämpää ja varmaan aurinkokin suostuu näyttäytymään enemmän, kun meidän matkalla. Käyn katsomassa sinun blogisi. (:

      Poista
  3. Kiva postaus, ota muuten huomioon että kuuma lähde on erikseen eikä yhdyssana =)

    VastaaPoista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.