maanantai 1. toukokuuta 2017

Päiväristeilyllä Tallinnassa

Olimme jo ajoissa varanneet päiväristeilyn Megastarilla Tallinnaan, mutta ajankohta ei käynytkään meille vaan jouduimme sitä siirtämään. No loppuen lopulta lähdimme 29.4 Tallinnaan. Sekä meno ja paluumatka tapahtui Megastarilla.  
Ilma ei tällä kertaa suosinut meitä Tallinnassa, sillä sekä Suomenlahdella, että Tallinnassa satoi räntää ja myrskysi. 

Menimme siis 10.30 vuorolla ja takaisin tulimme 19.30 vuorolla. 

Pahoittelen tähän väliin postauksen kuvien laatuja. Myrskyn takia olin liikenteessä ilman kameraa, joten kaikki kuvat ovat otettu puhelimella.




Megastar saapumassa.

Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Länsiterminaali 2 lähdimme matkaan. Uusi valoisa terminaali oli ihan ok, mutta olen sitä mieltä, että uusista terminaaleista Tukholman terminaali on parempi. 
Huomasimme jo heti ovelta ensimmäisen huonon puolen. Lähtöselvitystiskit ovat heti ovesta katsottuna vasemmalla, joten ruuhka-aikoina jonot muodostavat tukoksen portille/eteenpäin siirtyessä. Mietimme miten ruuhkainen terminaalin lähtöselvitysaula on kesällä, kun Finlandiakin aloittaa sieltä liikennöinnin.  




Laivassa menimme suoraan Fast Laneen syömään aamupalaa, itse otin vain karjalanpiirakan ja kaakaota. Heti laivaan mennessä huomasimme jo oksennuspusseja ja hyllyjä, jotka olivat kelmutettu, Ilmeisesti merellä tuuli jo sen verran. Meillä ei ollut tällä matkalla mitään erikoista tarvetta ostaa sen kummempaa, jotta päästessämme maihin ei olisi ylimääräistä kannettavaa, joten matka meni aikalailla Fast Lanessa istuen.
Vähän ennen saapumista lähdimme kumminkin vielä kiertämään taxfree superstoren ja käymään pikaisesti laivan peräkannen "ulkotilassa" katselemassa merenkäyntiä.


Tallinnaan saavuttua poistuimme ensimmäisinä laivasta ulos ja suuntasimme bussin 42 pysäkille, josta jatkoimme bussilla Rocca al mare kauppakeskukseen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytimme Tallinnassa bussia ja hyvin selvisimme! Ilma ei vaan Tallinnassakaan suosinut, räntää tuli taivaan täydeltä ja tuuli oli kovaa. Kävimme myös syömässä kauppakeskuksessa vakio paikassamme. Otin saman ruoan minkä aina ennenkin olen ottanut. Jälkiruoaksi otettiin lämmin suklaakakku. Sekä ruoka, että jälkiruoka olivat todella hyviä.



Syömisen jälkeen olikin jo aika alkaa suunnata bussilla takaisin keskustaan. Keli ei ollut muuttunut paremmaksi, tai no sen verran, että räntä oli vaihtunut lumisateeksi, joka ei enään niin paljoa kastellut. Kävelimme bussipysäkille johon ehdimme juuri sopivasti ennen 42. Sitten vaan takaisin keskustaan, jossa vielä hetken pyörimme ennen kun lähdimme kävelemään kohti satamaa. Matkan aikana tuli useasti mietittyä, että miksi ihmeessä laitoin lenkkarit jalkaan? Enkä ollut ottanut edes varasukkia/kenkiä mukaan, jonka tuloksena oli aivan läpimärät sukat ja kengät, joissa sitten sain kulkea. Täytyy nyt toivoa, ettei tule kipeäksi kun 3 päivää olisi vielä koulua ennen pitkää kesälomaa.
Kellon tultua 18.00 suuntasimme odottamaan portille laivaanpääsyä. (Meidän ei onneksi tarvinnut odottaa portille pääsyä kauaa) mutta laivaanpääsyä saikin sitten odotella n. tunnin, joka ei ollut kovin kivaa kun kengät olivat märkänä ja paleli kylmästä.


Pian kumminkin pääsi laivaan, jossa yksi kaveri olikin meille paikkoja varaamassa, hän oli itse Megastarin ostosristeilyllä.
Juttelimme hetken aikaa siinä ja äiti kävi hakemassa meille Burger Kingistä vähän syötävää. Jatkoimme vielä hetken juttelua ennen kun lähdin kaverin kanssa käymään kannella kovasta tuulesta huolimatta. :D
Kannella käynnin jälkeen olikin aika suunnata taxfree superstoreen tekemään viimehetken ostokset. Ostoksia tehdessä laiva keinui aika tavalla ja välillä sai ottaa tolpista kiinni pysyäkseen pystyssä. Osa hyllyistä oli kelmutettu, ettei tavaroita pääse putoamaan. Kuitenkin puuskien heilauttaessa laivaa, hyllyiltä joita ei ollut kelmutettu putoili tavaraa ryminällä.
Olen useasti käynyt laivalla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun näin kelmutettuja hyllyjä laivan kaupassa.




Ostoksien teon jälkeen menimme hetkeksi istuskelemaan infoaulaan, ennen kun lähdimme kaverin kanssa taas vähän kiertelemään. Pian saavuimmekin jo Helsinkiin, joten menimme äidin luokse odottelemaan pahimman ruuhkan loppumista ja sitten itsekkin suuntasimme 7 kannen uloskäynnille, joka menee osittain autokannen kautta.



Oli ihan kiva risteily myrskystä ja huonosta säästä huolimatta. Vaikka en Megastarista kamalasti tykkää niin kyllä sekin tuossa 2 tunnin ylityksessä menee. En tarkalleen edes tiedä miksen tykkää, mutta saa nähdä mikä mielipide on myöhemmin laivasta.
Kiitos kumminkin Megastarin miehistölle mukavasta matkasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.