tiistai 19. helmikuuta 2019

Gran Canaria, päivä 5

Keskiviikko 5.12.2018


Heräsimme puoli 8, söimme aamupalan ja lähdettiin kohti paikallista sairaalaa Clinica Rocaa. Sieltä sain särkylääkettä ja sellaisen pullon, josta piti suihkauttaa suolavettä nenään.
Lääkärin jälkeen lähdettiin rannalle ottamaan aurinkoa, oli keltainen lippu, joten uimisesta ei tullut mitään, suosiolla olimme vain polviin asti.





Rannalta menimme taksilla hotellille, josta hetken päästä lähdimme Faron majakalle, kävelimme hieman siellä ja söimme välipalaa.
Syömisen aikana iski aivan järkyttävä korvasärky kohtaus, en voinut kun pitää korvaa ja kyyneleet vaan tuli väkisin. Sairaalassa oli sanottu ettei korvassa ole tulehdusta, joten ihmettelimme äidin kanssa yhdessä että mitä tämä oikein on.


Hetken vielä kävelimme, ennekuin suuntasimme hotellille takaisin taksilla. Hotellilla lepäilimme ja korvasärky vain jatkui.
Päätimme vielä lähteä Suomiklinikalle, jossa diagnoosi vihdoin tuli. Todella raju poskiontelotulehdus, joka oli ehtinyt levitä otsaonteloihin asti. Tulehdusarvotkin oli 55, onneksi menimme uudestaan lääkäriin.
Lääkäristä menimme apteekkiin hakemaan lääkkeet, jonka jälkeen mentiin yhden tutun luo kylään.



Hotellille tultua päätimme lähteä vielä syömään, mutta en saanut ruokaa yhtään alas ja kun palasimme jälleen hotellille sainkin kiireellä juosta vessaan oksentamaan. Aika pian sen jälkeen kävimmekin nukkumaan.


2 kommenttia:

  1. Harmi, että sairastuis kesken loman, mutta tosi hyvä kuitenkin, että sait tuon diagnoosin, eikä tarvinnut tilannetta ihmetellä. Makeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei ollu kauheen kiva lomalla sairastaa. Suomiklinikalle iso kiitos siitä et tutkivat kunnol ja sai oikeet lääkkeet. Mut kiitos :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.