Jatkoimme siis seuraavana aamuna matkaa ja vielä ennen Yllästä pysähdyimme Tuomaan tuvalla pikaisesti.
Ensimmäisenä päivänä käveltiin vuokramökiltä Jounin kaupalle, sekä Ylläksen Yöpuu keinun luo.
Iltapäivästä lähdimme hiihtämään, ensimmäinen alamäki oli kaksiosainen mäki. Siinä sitten lähdin laskemaan ja huomasin, että sielä onkin nainen ladulla poikittain ahkion kanssa suksen kärjet ladulla. Yritin sitten lähteä pois ladulta ja jarruttaa etten laske päälle. Huonostihan siinä sitten kävi, kaaduin ja nilkka vääntyi.
Hiihdin silti n. 20 km Kesängin Keitaalle, nilkkaan särki ja kävely sattui todella paljon. Maanantaina (19.4) menimme Mediylläkseen, jossa jalka kuvattiin ja todettiin talusmurtuma. Nilkka kipsattiin sielä, loppuloma meni minun osalta aika apeissa tunnelmissa.
Nilkka piti seuraavana maanantaina, eli 26.4 kuvata Terveystalossa koti paikkakunnalla, mutta Terveystalo ei halunutkaan kuvata.
Neljän viikon kohdalla aloin ihmettelemään miksi särky vaan kovenee, vaikka pitäisi alkaa parantumaan. Soitin sitten vakuutuksen Terveysmestareille ja sain jo seuraavalle päivälle ajan Pohjola Sairaalaan, jossa jalka heti TT-kuvattiin ja magneettikuvattiin. Sitten todettiin, ettei mitään murtumaa ole ollutkaan ja alkoi kuntoutus, joka on vieläki menossa.
Loput kuvat onkin joko Joonaksen tai äidin ottamia.
Kun alkoi hieman kyllästyttämään mökissä olo kipsin takia, kysyin Konijänkkältä, olisiko heille mahdollista tulla keppien kanssa katsomaan eläimiä. Yksityisvierailu onnistui, näimme poroja, hevosia ja huskyja. Lopuksi saimme vielä mennä laavulle syömään ja juomaan pientä välipalaa.
Iso kiitos vielä näin jälkikäteen Konijänkkälle tästä vierailusta.
Kävimme yhtenä päivänä vielä Luontokeskus Kellokkaassa vierailulla. Tänne sai ottaa myös koiran mukaan, joka oli todella kiva juttu. Tämäkin oli kivaa ja helppoa tekemistä keppien kanssa liikkuessa.
Lauantaina (24.4) sitten lähdimme ajamaan kohti kotia. Tosin jalan takia jouduimme vielä yöpymään Oulussa, kun jalkaa sen verran särki ja turposi ajomatkan aikana. Pysähdyimme vielä ennen Oulua Tuomaan Pajalla, jossa kiersimme katsomassa onko vielä viime hetken matkamuistoja.
Oli ihana olla Ylläksellä pitkästä aikaa, mökin vuokrasimme Destination Laplandilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.