sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Gabriellan Hangon risteily 8-10.7.2021

Moikka!

Oltiin äidin ja hyvän ystävän kanssa M/S Gabriellan Hangon risteilyllä 8.-10.7.2021. Tämä oli Viking Linen, sekä Gabriellan ensimmäinen kerta Hangossa. Viking Line on tehnyt tänä kesänä erikoisristeilyitä Hankoon, Kotkaan, Maarianhaminaan, Turkuun ja Visbyyn. 

Minua hieman mietitytti Gabriellaan lähtö, sillä niin kuin monet blogini lukijat tietää, matkustin mieluummin Mariellalla, joka oli lempilaivani. No nythän sitä ei enää Viking Linellä ole, sillä he myivät Mariellan Corsica Ferriesille ja Mariellan uusi nimi on nykyään Mega Regina, mutta minulle ja monelle muulle se on aina Mariella. Tarkotus olisi joskus päästä risteilemään Mariellalla uusissa väreissä.



Laivalla katselimme maisemia ja nautimme merimaisemista.


Hankoon saavuimme n. klo 10 aikoihin. Laivalla kuulutettiin poistuminen: ensin poistuivat kaikki, jotka osallistuivat retkille ja me, jotka menimme omatoimisesti, poistuimme viimeisenä hyttikansittain.

Hankoon saapuminen, 


Hangossa kiertelimme vähän joka puolella. Itse Hanko oli pettymys, luultiin paljon hienommaksi paikaksi, muttei se lopulta ollut sen kaiken hehkuttamisen arvoinen meidän mielestä. Gabriella oli Hangossa n. 9 tuntia, joka oli mielestämme riittävä ja aikaakin jäi paljon, vähempikin aika olisi siis riittänyt.


Kävimme Hangon vesitornissa, jonne sisäänpääsy oli 3€. Maisemat oli ihan hienot ja ei ollut paha hintakaan. 


M/S Gabriella Hangon satamassa.

Olimme katsomassa lähtöä kannella ja tuli samalla huomattua, kun luotsi poistui laivasta.


Tällä risteilyllä piti olla passi mukana, sillä paluumatkalla Gabriella poikkesi Tallinnassa. 

M/S Star ja M/S Silja Europa

Olimme katsomassa Helsinkiin saapumista kannella ja oli hauska huomata, kun autoja jo ajoi ulos, niin ulkobaarissa myytiin silti. 

M/S Viking XPRS

M/S Silja Serenade

2 kommenttia:

  1. Amoooooooooooooooo eiku siis tuoli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Siel tulee nii parast❤️ Tuoli oli kyl kova, harmi etten ehtiny ottaa videoo🤭🤣

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.