Näytetään tekstit, joissa on tunniste norra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste norra. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Vilna, Liettua 20-21.4.2019

Lauantai 20.4.2019

Herättiin puoli 4 aikoihin, syötiin ja lähdettii bussille, jolla kentälle. Kentällä teimme lähtöselvityksen, jonka jälkeen turvatarkastuksen kautta aamupalalle ja portille.


Koneena meillä oli Norran OH-ATN. Lähdimme Helsinki-Vantaalta 5 min etuajassa. Lento sujui hyvin maisemia kuvatessa ja vaan nauttien lennosta.






Lennolla oli todella upeat maisemat ja ensimmäistä kertaa näin Itämerellä seilaavia laivojakin lentokoneesta.


Star ja Finlandia


Laskeuduimme Vilnaan 8.52. Kivasti siis etuajassa, aikataulun mukainen aika oli 9.25.


Vilnan lentokenttä, ei heti ensimmäisenä se kyllä tule mieleen.

Haimme matkalaukkumme ja lähdimme kohti Vilnan keskustaa. Laukun jätimme Vilnan rautatieasemalle säilytykseen.
Rautatieasemalta lähdimme kävelemään ja kiertelemään ympäriinsä.





Kiertelyn jälkeen kävimme välipalalla, jonka jälkeen haettiin matkalaukku ja menimme hotellille. Hotellista tulee myös erikseen postaus, kun tästä tulisi muuten aivan liian pitkä.
Hotellilla hetken lepäilimme, ennen kauppaan menoa.
Lepäilyn ja kaupassa käynnin jälkeen lähdimme isoon kauppakeskukseen syömään.
Syömisen jälkeen takaisin hotellille ja nukkumaan.


Sunnuntai 21.4.2019 

Herättiin 9 aikoihin, pakkailimme loput tavarat ja 11 aikoihin luovutimme huoneen. Lähdimme kohti Vilnan rautatieasemaa, jonne jätimme matkalaukun taas säilytykseen.
Menimme rautatieaseman viereen aamupalalle, jonka jälkeen vaan kierreltiin paikkoja ja kuvailtiin. Päivä oli sateinen, joten kamalasti ei kameralla viitsinyt kuvailla.
Päätimme mennä eiliseen isoon kauppakeskukseen kuluttamaan aikaa, josta sitten takaisin rautatieasemalle ja kohti lentokenttää.



Koneena oli tällä kertaa Norran OH-ATG.





Lento sujui hyvin ja nopeasti, lennolla oli myös upea auringonlasku. Vähän oli turbulenssiäkin, mutta se ei haitannut.






Kentällä haimme taas matkalaukun ja suuntasimme juna-asemalle, josta kotia kohti.  Kiva miniloma takana.
Vilnasta sen verran, että en menisi uudestaan ellei olisi jotain minkä takia pitäisi mennä. Kiva oli kumminkin käydä.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Kuopio 17-21.8.2017

Olin 17-21.8.2017 kirjekaverillani Kuopiossa, tälläkin kertaa menin lentäen meno-paluu. Koneena oli Embraer190 ja lennon operoi Nordic Regional Airlines (Norra). Menolennolla koneena oli OH-LKP eli sama, jolla viimeksi tulin Kuopiosta.

OH-LKP

Tällä kertaa olinkin menomatkan siiven etupuolella, kivaa vaihtelua välillä.


Nousimme Lemminkäisten kalliolle päin.




Lento sujui nopeasti n. 40 minuuttia ja olimme jo Kuopiossa. Joka kerta Kuopioon laskeutuessa katselen kauniita järvimaisemia.




OH-LKP

Kaverillani kesti jonkun aikaa tulla kentälle, mutta aika meni yllättävän nopeasti odotellessa. Katselin kun kone, jolla tulin lähti takaisin Helsinkiin.


Kaverini luona vain olimme ja neuloimme niinkun aina. Laitan tähän alle pari kuvaa, tässä ensimmäisiä kirjoneulesukkia. Näissä ensimmäisissä sukissa on väriä vaihtava lanka ja on ihan tarkoituksella värit tuolla tavalla, sillä en halunnut heittää lankaa hukkaan.


Toisena aloitin tekemään sydän kirjoneuletta. Ei ole ehkä mistään parhaimmasta päästä, mutta ei se mitään, sillä ensimmäistä kertaa vasta teen.


Pian olikin jo paluulennon aika ja koneena oli OH-LKR.



Tälläkin kertaa lento sujui nopeasti ja matkalla oli upeita pilviä, joita innostuin kuvaamaan urakalla.




Helsinkiin laskeuduttiin hieman etuajassa ja jouduimme hetken odottelemaan ennen kuin pääsimme portille, sillä meille oli kuulemma laitettu väärä portti.


Matkalaukut piti hakea 2B ja ne olivatkin jo tulleet kun sinne pääsin.


Kiitos kaverilleni jälleen kerran ja kiitos kun opetit kirjoneuletta. :) 
Nyt on kouluakin jo pari kuukautta takana ja tämä on siis viimeinen vuosi, eli valmistun keväällä! 

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Kaivopuiston ilmailunäytös 9.6.2017

Olimme pienen porukan kanssa 9.6.2017 perjantaina Kaivopuiston lentonäytöksessä. Itselleni tämä oli ensimmäinen lentonäytös jota olin katsomassa, upea kokemus!
Lentonäytös esitti ilmailun nykypäivää, historiaa ja tulevaisuutta.

Lentonäytös oli osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa. Sinne oli vapaa pääsy ja ihmisiä oli yli 100 000 siellä.

En sen tarkemmin viitsi kirjoittaa, mutta jos jotain kiinnostaa tietää lisää voi kommentoida ja kysyä, mutta myös täältä löytää paljon tietoa. Annetaan kuvien kertoa enemmän.





Silja Serenade


Gabriella



Finnairin A350 kone, jota kaverieni kanssa eniten odotimme, oli upea näky.


















Oliko teistä moni seuraamassa tuota upeaa lentonäytöstä? Mikä oli teidän suosikki?