maanantai 10. joulukuuta 2018

Berliini 24-25.11.2018

Olimme lyhyellä viikonloppu lomalla Berliinissä 24-25.11.2018.

Lähdimme ajamaan Lentoparkkiin puoli 4 aikoihin. Lentoparkista menimme ilmaisella bussikuljetuksella terminaaliin, jossa teimme lähtöselvityksen, jätimme ruumaan menevän laukun sinne mihin kuuluikin jättää ja kohti turvatarkastusta. 


Menimme kahvilaan aamupalalle, jonka jälkeen portille katsomaan mikä kone meillä on.
Koneena meillä oli Finnairin A320-214 (OH-LXC)



Lähtöä jouduimme hetken aikaa odotella, sillä Berliinissä oli kova sumu. Pääsimme lähtemään 8.12, eli melkein puolituntia myöhässä.







Berliinin laskeutuessa pyydettiin sulkemaan puhelimet, kovan sumun takia. Laskeuduimme 9 paikallista aikaa.





Kentältä lähdimme suoraan hotelliin ja saimmekin huoneen heti käyttöön, hetken huoneessa lepäilyn jälkeen lähdettiin kiertelemään ja käymään erilaisilla nähtävyyksillä. Pakolliset tuliaisostoksetkin tuli samalla hoidettua.





Riu Plaza Berlin

Paluulentomme olikin 2 tuntia myöhässä, johtuen koneen edellisen lennon myöhästymisestä. Jota en kyllä ihan tajunut, sillä ihan aikataulussa oli laskeutunut Helsinkiin. Meitä hakevan koneen olisi vaan pitänyt 11.30 lähteä Helsinki-Vantaalta, mutta lähtikin 13.30. Koneena oli Finnairin A321-231 (OH-LZR) sama kone siis joka teki aamulennon Berliiniin ja takaisin.

OH-LZR





Paluulento sujui nopeasti ja Helsinkiin laskeuduimme 1h 44 min myöhässä. Meitä se ei haitannut, mutta ilmeisesti osa myöhästyi jatkolennoiltaan.


torstai 29. marraskuuta 2018

Risteily M/S Mariellalla

Oltiin 27-29.9.2018 risteilyllä M/S Mariellalla. Hyttinä meillä oli tällä kertaa B4T, joka on siis neljän hengen sisähytti.


Menimme tuttuun tapaan kannelle kuvaamaan ja katsomaan Silja Symphonyn lähdön. Hetken aikaa olimme myös katsomassa, kun lähdimme satamasta.

Silja Symphony


Koska meillä ei ollut oikein nälkä, päätimme mennä vain jälkiruoalle ja kaakaolle. Syömisen jälkeen menimme katsomaan yllätysohjelmaa.



Aamulla tuttuun tapaan aamiaiselle, jonka jälkeen mentiin hetkeksi kannelle nauttimaan syksyisestä saaristosta ja kuvaamaan vastaantulevat Baltic Princess, sekä Viking Grace.


Victoria

Baltic Princess

Viking Grace

Tukholmaan saavuttua, emme jaksaneet lähteä vanhaan kaupunkiin. Jäimme sataman alueelle kuvailemaan Mariellaa.


Mariella ♥




Laivaan palasimme aika pian takaisin, menimme hyttiin hetkeksi lukemaan. Hieman ennen 14.00 menimme jo perinteeksi muodostuneeseen makeisbingoon.

Viking Cinderella ja Birka Stockholm

Kävimme kuvaamassa auringonlaskun, joka oli kaunis. Ahvenanmaalle saavuttua perinteisesti kannelle katsomaan ja kuvaamaan Rosella ja Silja Symphony, tällä kertaa olimme vain yläkannella katsomassa.


Rosella

Silja Symphony

Aamulla meidän piti mennä katsomaan kannelle ennen saapumista, mutta eksyttiinkin tutun kanssa juttelemaan, jossa oltiinkin melkein satamaan tuloon asti.


Mariella

Kiitos Mariellan miehistölle ihanasta matkasta.