Olimme lyhyellä viikonloppu lomalla Berliinissä 24-25.11.2018.
Lähdimme ajamaan Lentoparkkiin puoli 4 aikoihin. Lentoparkista menimme ilmaisella bussikuljetuksella terminaaliin, jossa teimme lähtöselvityksen, jätimme ruumaan menevän laukun sinne mihin kuuluikin jättää ja kohti turvatarkastusta.
Menimme kahvilaan aamupalalle, jonka jälkeen portille katsomaan mikä kone meillä on.
Koneena meillä oli Finnairin A320-214 (OH-LXC)
Lähtöä jouduimme hetken aikaa odotella, sillä Berliinissä oli kova sumu. Pääsimme lähtemään 8.12, eli melkein puolituntia myöhässä.
Berliinin laskeutuessa pyydettiin sulkemaan puhelimet, kovan sumun takia. Laskeuduimme 9 paikallista aikaa.
Kentältä lähdimme suoraan hotelliin ja saimmekin huoneen heti käyttöön, hetken huoneessa lepäilyn jälkeen lähdettiin kiertelemään ja käymään erilaisilla nähtävyyksillä. Pakolliset tuliaisostoksetkin tuli samalla hoidettua.
Riu Plaza Berlin
Paluulentomme olikin 2 tuntia myöhässä, johtuen koneen edellisen lennon myöhästymisestä. Jota en kyllä ihan tajunut, sillä ihan aikataulussa oli laskeutunut Helsinkiin. Meitä hakevan koneen olisi vaan pitänyt 11.30 lähteä Helsinki-Vantaalta, mutta lähtikin 13.30. Koneena oli Finnairin A321-231 (OH-LZR) sama kone siis joka teki aamulennon Berliiniin ja takaisin.
OH-LZR
Paluulento sujui nopeasti ja Helsinkiin laskeuduimme 1h 44 min myöhässä. Meitä se ei haitannut, mutta ilmeisesti osa myöhästyi jatkolennoiltaan.
Tykkäsitkö Berliinistä kohteena? Itse pidän Saksasta tosi paljon maana, mutta pääkaupungissa ei ole tullut vierailtua.
VastaaPoistaJoo tykkäsin mitä yhes päiväs ehti nähä, haluisin kyl ehdottomasti uuestaa sillee et ois enemmän aikaa. :)
Poista