keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Oulu 11.2.2018

Kävin tuossa 11.2.2018 Oulussa päiväreissun lentäen, tämä oli synttärilahja Joonakselta minulle. Aikaa Oulussa oli n. 4 tuntia, ihan sopiva sillä ajattelin muutenkin pysyä sen ajan kentällä tai sen läheisyydessä. No päivää ennen matkaa kaverini halusikin lähteä mukaan, joka oli ihanaa. Ei tarvinnut siis matkustaa yksin.
Lensimme Finnairilla ja menomatkalla koneena oli A321 OH-LZD. Ensimmäinen kerta kyseisellä koneella.

OH-LZD


Ennen lähtöä oli jäänpoisto, sitä ei kauhean usein olekkaan minun lennoille osunut. Nousimme Lemminkäisten kallioille päin, joten sai kivoja ja erilaisia kuvia noustessa.









OH-LZD

Oulussa istuskeltiin hetki lentokentän saapuvien aulassa, jonka jälkeen lähdimme kävelemään n. 1-2 km etäisyydelle kentästä. Aika pian tuli kumminkin liian kylmä ja palasimme kentälle, teimme lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta kahvilaan syömään. Syömisen jälkeen istuimme hetken kahvilan lähdeisyydessä. Koneen saapuessa menimme portille odottamaan koneeseen pääsyä.
Paluumatkalla koneena oli Finnairin A321-231 (sharklet) OH-LZH. Tämä oli neljäs kerta kyseisellä koneella.

OH-LZH



Oulussa jäänpoisto oli portilla, minulla oli paluumatkalla ikkunapaikka joten kuvailin jäänpoistoa. Se vain on niin ihanaa ilmassa kuvailla pilviä ja maisemia. Tosin tällä lennolla enemmän pilvistä, mutta ei se mitään ! 









Helsinkiin laskeuduimme n. puolituntia myöhässä, jonka jälkeen odottelimme 45 min matkalaukku aulassa, sillä seuraava bussi lähti vasta 17, kun emme 16 bussiin kerenneet. 
Kiitos Jennalle matkaseurasta ja päivästä, oli kivaa. :)







4 kommenttia:

  1. Upeat kuvat♥ Onpas kivoja tuollaiset reissut, huippuhieno lahja! Mukavaa alkavaa maaliskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. ♥ Jep, jos ei pidemmälle pääse niin mukava lähteä edes lyhyelle reissulle. Kiitos samoin, mukavaa alkavaa maaliskuuta sinne. :) ♥

      Poista
  2. Tulipa vähän haikea olo, kun asuin jonkun aikaa tuossa parin kilometrin päässä Oulunsalon kentältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, varmaa kiva asuu niin lähel lentokenttää. :)

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.