sunnuntai 29. elokuuta 2021

Kellostapulinkuru

17.7.2021 lauantai

Lauantaina lähdimme Kellostapulinkurulle, sielä oli samaan aikaan pyöräilykisa, joten pyöräilijöitä piti tietenkin väistää. Kellostapulinkurulta avautui upeat maisemat, tässä vain muutama kuva niistä, sillä muuten postaus olisi liian pitkä.





Poikkesimme reitiltä jatkaen toista polkua pitkin ja samalla tuli nähtyä poroja, tässä alla kuva vain yhdestä porosta, kun oli kuvauksen kannalta hauskasti. 

Kukkuu!

Kellostapulilta aukesi upeat maisemat ja alhaalla oikeassa reunassa näkyykin Kesänginkeidas. Meidän oli suunnitelmissa mennä kiipeämään vielä Pirunkuru, joka sijaitsee kuvassa näkyvällä tunturilla, mutta jalkani kannalta päätettiin jättää se seuraavaan kertaan. 





Kuvailun ja pienen tauon jälkeen jatkoimme matkaa takaisin, kiersimme vielä Varkaankurun luontopolun toisinpäin ja loppupäässä Luontokeskus Kellokkaan takana näkyi vielä kaksi poroa ja pitihän niistäkin ottaa kuva.


Niin kaunista. ♥


Lopuksi vielä kävimme Äkäslompolojärven rannalla ja pitihän siinäkin vielä ottaa kuva.
Sunnuntailta 18.7 ei tule postausta, sillä satoi vettä aikalailla koko päivän, joten olimme syömistä lukuunottamatta koko päivän mökissä. Mutta kotimatkalta tulee vielä postaus, muutaman kuvan kera.

2 kommenttia:

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.