torstai 7. syyskuuta 2017

Sairaalassa Rodoksella

Aamupalan syötyämme suuntasimme linja-autoasemalle, josta jatkoimme bussilla perhoslaaksoon.
Hotellin respastahan meille edellisenä iltana sanottiin ettei tähän vuoden aikaan kannata mennä, mutta halusimme silti mennä. Perhosia oli eniten neljännessä pisteessä, eikä meitä kaduta käynti siellä vaikka perhosia oli vähemmän, sillä saimme yhden kivan kokemuksen lisää.



Perhosia oli lehdillä, kivillä ja puunrungoilla. Tosin luulin näkeväni kauniita erivärisiä perhosia, mutta ne olivatkin kaikki samanlaisia. Se ei ollut kumminkaan pettymys, koska kun etukäteen olimme etsineet paikasta tietoa, olimme nähneet myös kuvia laakson monista perhosista.
Lisäksi paikan nimi, perhoslaakso, jolle nauroimme kaverin kanssa molemmat kun oletimme laaksoa, mutta olikin vähän erilainen.


Perhoslaakso on auki huhtikuusta-lokakuuhun päivittäin 9-17 ja pääsymaksu vaihtelee sesongin mukaan, meidän liput maksoi 5€ henkilö.
Koko laakso on suunniteltu turisteja varten. Siellä voi kävellä metsissä, ylittää puroja ja kiertää lampia ja vesiputouksia.
Perhosten laaksossa ei kumminkaan saanut puhua kovaan ääneen tai muuten säikytellä perhosia.




Laakson huipulla lepäsimme hetken ja otimme kuvia ennen kun lähdimme samaa reittiä kävelemään alas. Minulla oli ihan kamala päänsärky koko laaksossa vierailun ajan, joten ajattelimme että ennen seitsemälle lähteelle menoa menemme hetkeksi hotelliin lepäämään jos päänsärky lähtisi buranalla pois.


Muutaman tunnin lepäämisen jälkeen päänsärky ei ollut hellittänyt paljoa, mutta ajattelimme että nyt lähdetään käymään seitsemällä lähteellä vielä kun on valosaa.
Seitsemällä lähteellä heti ensimmäisenä kävelimme tunnelin lävitse, joka oli tosi ahdas enkä todellakaan suosittele sitä ahtaanpaikan kammosta kärsiville. Itsellänihän on ahtaanpaikan kammo, mutta halusin yrittää voittaa kammoni ja kävelin sen läpi, tosin koko matkan itkien..
Ahtaanpaikan kammoiselle suosittelen menemään polkua pitkin, ellei sitten halua yrittää voittaa pelkoaan.

Tunneli on 200 metriä pitkä. 

Tunnelin päässä oli pieni tekojärvi, jota hetken aikaa ihastelimme. Tekojärveltä lähdimme kiipeämään takaisin seitsemälle lähteelle, joka oli ainakin minun mielestä hieman pettymys, odotin vähän erilaista. Lähteet olivatkin kaikki samalla pienellä alueella.


seitsemän lähdettä.

Lähteillä ollessakin minulla oli järjetön päänsärky, joten kun olimme mielestämme tarpeeksi niitä katselleet pyysimme ravintolaa tilaamaan meille taksin takaisin hotellille.
Hotellilla päänsärkyni takia jälleen hetki lepoa ennen altaalle menoa. Uimisen jälkeen olikin jo todella kova nälkä joten menimme syömään, kun sain ruoan eteeni ei minulla ollutkaan enään yhtään nälkä ja yli puolet jäi syömättä, joka oli sinänsä vähän harmi, mutta enpä siinäkään vaiheessa tajunnut ettei nyt kaikki ole ihan kunnossa.

lempikoneeni Finnairilta OH-LZL laskeutumassa.

Hotellille päästyä minulla oli ihan älyttömän paha olo, enkä tietenkään siinäkään vaiheessa vielä tajunnut mitään.
Kävimme kuitenkin vielä rannalla kuvaamassa auringonlaskua.



Hotellille päästyä menin ihan normaalisti suihkuun, annoin hiusten kuivua ja harjasin ne. Koska edelleen oli kova päänsärky ja huono olo ajattelin testata laittaa kylmän märän pyyhkeen päähän niinkuin opas oli suositellut.
Noin viisi minuuttia pidin pyyhettä päässä, jonka jälkeen käänsin pyyhkeen ja kokeilin pyyhettä, joka oli oikeasti todella kuuma. 
Kysyin kaveriltani viitsisikö hän lähteä respasta kysymään kuumemittaria, koska aloin epäillä että tämä ei ihan normaalia ole.


Mittasin kuumeen ja sen ollessa 38 pelästyin hirveästi. Joten kaverini soitti oppaalle, joka neuvoi soittamaan Rodoksen Suomalaiselle lääkärille ja sieltä meille sanottiin, että ottakaa särkylääke ja jos ei tunnin sisällä laske niin lähdettävä sairaalaan. No mittasin puolituntia buranan jälkeen kuumeen, oli 36.6 olin ihan sillee jes hyvä alkaa laskee ei tarvi lähtee mihinkään. 
No kun siitä buranasta oli tunti kulunut mittasin jälleen kuumeen ja se oli noussut takaisin 38. Ei kun soitto oppaalle ja taas lääkärille ja äkkiä vaatteiden vaihto ja taksilla sairaalaan. 


Koska tämä kumminkin on henkilökohtainen asia, niin en ihan kaikkea täälä kerro. Sairaallalla olimme kolme tuntia, sain suonensisäisesti jotain en tiedä mitä. (muilla tuli normaaleista pusseista, minulla pienestä pullosta)
Kaverini hoiti hienosti puhumisen sairaalassa koko ajan, kiitos siitä vielä hänelle ja ymmärsi pelkoni. Emme saaneet selville mikä minulla oli joten en kaikkea täällä kerro, koska vaihtoehtoja oli kaksi. 
Halusin kumminkin kirjoittaa tästä aiheesta, sillä Suomalaisia on Rodoksella kesäisin suht paljon, eikä netissä koskaan ole tälläisestä liikaa tietoa. Itselläni oli paljon ennakkoluuloja, jonka takia pelotti tämä kokemus todella paljon.
Sairaalassa palvelu oli tosi hyvää ja piikkikammostani huolimatta hyvin kärsivällistä henkilökuntaa.

6 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko sanoa, että missäs tässä oli se info-arvo lukijalle. Nyt tiedän, että sinulla oli kuumetta ja päänsärkyä ja kävit ottamassa jotain( etkö oikeasti muka tiedä mitä. Nestettä, antibioottia...?) sairaalassa.

    Et saanut sairaalassa selville mikä sinulla on, mutta halusit kuitenkin kirjoittaa tästä aiheesta, sillä suomalaisia on Rodoksella kesäisin suht paljon, eikä netissä koskaan ole tällaisestä liikaa tietoa.

    Siis MITÄ tietoa? Kenellekään ei liene uusi asia, että matkalla(kin) voi sairastua ja tuskin on yllätys, että Rhodoksella on sairaaloita, joihin kannattaa mennä, jos olo menee liian heikoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt mitä oli kai se sitä perus mitä tipas on, tosin se tuli pienestä pullosta ku muil potilail normaalist pussist? Oppaan kanssa epäiltiin paria asiaa, mutta kun kävimme päivällä Suomalaisella lääkärillä ja näytimme mitä lääkkeitä (närästys ja pahoinvointilääke) niin hän ihmetteli. Eli kukaan ei oikein tiennyt mikä oli, verenpaine oli TODELLA alhana. (tosin se on aina alhanen..) 38 oli kuumetta, oksetti ja väsytti. Auringonpistosta itse ajattelin, en osaa englantia joten en ymmärtänyt luonnollisesti sairaalassa mitään. Kaveri oli mukana tulkkina, muttei tainnut joka sanaa suomentaa.
      Ajattelin myös kirjoittaa välillä vähän ikävemmästäkin asiasta tänne. :)
      Missään vaiheessa en kyllä sanonut, että olisi uusi asia ja matkalla ei voisi sairastua. Itse olen ainakin saanut mielikuvan ettei sairaanhoito ole ulkomailla niin hyvää kun Suomessa, jonka takia pelotti todella paljon.

      Toivottavasti tämä avasi vähän lisää?

      Poista
    2. Tuossa oli hyvin tietoa. Myöskin se et lomallakin sattuu ja tapahtuu. Tuossa mainittiin ettei kaikkea kerrota, koska on henkilökohtaista. Tämä pitää meidän lukijoiden ymmärtää.
      Kiitos Riikka kuvista ja tekstistä. Kiva saada toisenlaista näkemystä uudlta kävijältä.

      Poista
    3. Jep juurikin näin! Kiva, että tykkäsit. Toivottavasti vielä joku päivä pääsisi Rodokselle takaisin ja saisi vietettyä loman vähän paremmin. :)

      Poista
    4. Eli halusit kirjoittaa oman kokemuksesi siitä, kuinka pelkäsit menemistä ulkomaalaiseen sairaalaan. Tämä siksi, että oletit ulkomaalaisen sairaalan olevan laadullisesti huonompi kuin Suomessa. Kuitenkin oman kokemuksesi perusteella voit nyt sanoa, että tässä kyseisessä sairaalassa koit saaneesi hyvää hoitoa, vaikka diagnostiikka ei tuonut varmuutta siihen, mikä sinulla lopulta oli. Halusit kertoa tämän, koska suomalaisia lomailee kohteessa paljon ja joillakin heistä voi olla samanlaisia ennekkoluuloja kuin sinullakin.

      Näinkö?

      Poista
    5. Huoh, kävin muuten katsomassa blogisi heti alkuun negatiivinen alotus. Nyt ei enään yhtään ihmetytä miksi tähän sävyyn kommentoit blogiani. Blogini ei ole mikään täydellinen lähinnä kirjoitan itselle muistoksi, tätä ei ole pakko lukea jos ei kerta kiinnosta ja etsii vaa asioita mistä voi kommentoida negatiivisesti?
      Edelleenkin se on minun henkilökohtainen asia mikä minulla oli ja kyllä niitä vaihtoehtoja oli, mutta en halua jakaa henkilökohtaisia asioitani netissä ihmisille joita en tunne.

      Poista

Kommentoithan asiallisesti. Asiattomat kommentit poistetaan.